Joutsenorastit 30.5

Keskiviikkona harmaat pilvet makasivat Lappeenrannan yllä sadetta povaten, mutta suunnistaja ei sateesta välitä joten ei kun metsään. Joutsenorastien suorituspaikka löytyi tällä kertaa Myllymäestä viime viikonlopun Rajarastien maisemista. Kilpailun rastipisteet olivat vielä kuntosuunnistajien riemuksi maastossa. Reitiksi valikoitui se pisin eli A -rata. Kyynel oli tulla silmään rataa eteenpäin tarpoessa; tämä on ehdottomasti paras kuntosuunnistusrata jonka olen ikinä suunnistanut! Mukavasti vaihtelevaa maastoa, hyvin juostavasta metsästä hakkuuaukkoihin. Korkeuseroja löytyi sopivasti ja rastipisteet olivat välillä sopivasti piilossa.

Suunnistus kulki varsin mallikkaasti, suurimmalle osaa rasteista juoksin (siis kävelin) suoraan. Kakkoselle mentäessä päätin kiertää mäen korkeuskäyriä pitkin, jossain vaiheessa huomasin muiden kirmaavan kakkoselle eri reittiä pitkin. Tämä reitinvalinta pitäisi tarkistaa maalissa. Ihan ok oma valinta oli, mutta 'kas kummaa' en ollut huomannut kartalla olevaa polkua, joka olisi tullut suoraan mäen yli. Tuntuu siltä etten pysty imemään kartalta kaikkea tarpeellista informaatiota kerta vilkaisulla. Jotenkin pitäisi pystyä suunnittelemaan paremmin seuravaa reittiä jo ennen rastille tuloa tai sitten ottaa ihan reilu tuumaustauko leimauksen jälkeen. Niin tai näin, niin virhe ei ollut iso.

Seuraavat rastit sujuivat suunnistuksesta nauttien ja muiden suunnistajien vauhtia ihmetellessä. Miten ne pystyvät juoksemaan noin kovaa! Loppupään rastilla (olisko ollut 12 tai 11) tuli sitten päivän ensimmäinen ja ainoa pummi. Matkaa seuraavalle rastille olisi ainoastaan noin 200 metria ja oikealla kulkisi polku, joka veisi liki rastiympyrään saakka. Jostain syystä lähdin vasemmalle ja polku jäi hyödyntämättä. Hetken pyörimisen jälkeen paikallistin itseni ja suuntasin kohti rastia. Lyhyet välitkin on näemmä pakko lukea tarkasti, 'sinne päin' -suunnistus vie vain kohti pummaamista tai pahimmillaan eksymistä. Lyhyellä tiepätkällä sain toisen suunnistajan mittamaan juoksuvauhtini tason. Vedin itse tien paremalla vauhdilla sykkeiden ollessa maltilliset. Siinä missä minä jäin rastille ihmettelemään seuraavaa reittiä niin se toinen suunnistaja tiesi heti mihin mennä. Ikinä en enää häntä  kiinni saannut. Siinä missä itse keskityn täysin sen hetkiseen reittiin niin muut lukevat jo seuraavaa rastiväliä. Siinä uusi kehittämiskohde.  Toisaalta on hyyä pitää mielessä, että minulla on menossa vasta neljäs kausi kun se toinen suunnistaja on saattanut harrastaa lajia jo 20 vuotta. Reality check kannattaa suorittaa aika ajoin, varsinkin kun alkaa vaatimaan itseltään liikoja.

Kaiken kaikkiaan suunnitusksesta jäi todella hyvä mieli, ehdottomasti kauden parasta tähän mennessä. Juoksuvauhti on edelleen hidasta, mutta kehitystä on selvästi havaittavissa. Nastarit alkavat olemaan jo aika lopussa, mistä siis uudet? Espoossa asuessa en osannut arvostaa sitä että erikoisliikkeet olivat lyhyen matkan päässä. Nyt kyllä kelpaisi jos Koskimiestä saisi nastareita, vaan ei auta Helsinkiin on suunnattava.

Kyllä suunnistus on mukavaa!

RaKaS -rastit 28.5: Samaistamisvirhe!

Maanantain iltapuhteena oli vuorossa Raja-Karjalan Suunnistajien maanantairastit Vehkataipaleella täsmälleen samassa osoitteessa kuin viikko sitten, tosin reitit kulkivat tien toisella puolellla. Jengiä oli jälleen kerran paikalla kiittettävästi, armeijatyyppejä oli roudattu paikalle bussilastillinen. Lievästä sairastelusta johtuen reitiksi valikoitui B -rata normaalin A -radan sijaan. Hiukan jänskätti miten fysiikka pelaa, mutta huoli oli aivan turha. Juoksu tuntui ensimmäistä kertaa tänä suvena kevyeltä, metsässäkin pystyin pitämään vauhtia.

Alun pienoisesta haparoinnista huolimatta rastit löytyi helposti, niin kuin yleensä B -radalla pitääkin löytyä. Illan teemana oli senttimetrit. Oikeastaan koskaan en ole tarkemmin ajatellut kuinka pitkä matka on. Yleensä matka on liian pitkä ;-) Tänään arvioin soveltuvin osin kuinka pitkä matka rastiympyrään on kiintopisteestä tyyliin: tienristeyksestä noin 2cm tietä pitkin ja sitten metsään. Sitten vain miettimään koska 200m on juostu. Toimii! Täytyy ottaa tuo taikakeino suunnistajan työkalupakkiin mukaan seuraavillakin kerroilla. Fiilis oli niin loistava, että mieleen alkoi hiipimään yltiöpäisiä ajatuksia: "Mä olen ykkönen tällä radalla", "Olisin varmasti voittanut Rajarastit", "Lundanes jäisi mulle tänään". Rangaistus tuli heti perään. Edessä oli helppo legi 8 -rastille, huolimaton vilkaisu karttaan ja eikun metsään. Huolimattoman kartanluvun seurauksena kuvittelin olevani aivan muaalla kuin todellisuudessa olin, samaistamisvirhe oli tosiasia. On se ihmeellistä miten mieli vääntää maaston pakolla kartttaan sopivaksi, jossain vaiheessa alitajunta lähetti hälytyssignaaleja mutta päätin olla uskomatta niihin. Pummi oli paha, tuloksista katsottuna luokkaa 6-7 minuuttia. Ilman pummia sijoitus olisi ollut kympin joukossa. Tuli nähtyä hieno autonraato metsässä, joka olisi jäänyt näkemättä ilman pummia.Opetus: Nöyrää suunnistusta loppuun saakka, karttaa lukien. Ja ei, en minä niitä Rajarasteja olisi voittanut, enkä olisi ikinä ollut tämän päivän radan ykkönen. Lundanesin olisin kyllä päihittänyt.

Suunnistus on kiva laji :-)

Rajarastit: No show

Niinhän siinä kävi, että Rajarastit olivat kisailtu minun osalta jo perjantaina. Joskus elämässä muut asiat ajavat jopa suunnistuksen edelle, niin kävi nyt. Tiestysti se harmitti, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Sunnuntaina olisin nippa nappa ehtinyt Rajarastien kuntosuunnistukseen, mutta jos en saa koko kakkua niin en halua murujakaan. Päivän kuntoiluksi sai kelvata maastopyöräily Joutsenon upeissa maisemissa. Ei huono valinta ollenkaan!

Joutsenorastit 23.5: Kenraaliharjoitus

Keskiviikkoillan suunnistuksessa olo oli kuin olisin ollut kännissä eli asiat tuntuivat luistavan. Sää oli mitä mainioin ja rata oli huikaisevan mukava, suuret kiitokset ratamestarille! Kuivaa kangasmetsää, jossa juoksu oli helppoa ja näkyvyys hyvä. Tietysti kriittinen suunistaja voisi valittaa, että rata oli liian helppo eikä tarjonnut tarpeeksi haasteita. Ehkä niin, mutta tämä oli todellista hyvän olon suunnistusta ja sehän on (minulle) liikunnan pohjimmainen tarkoitus. Kolme rastia tuotti hieman päänvaivaa  ja yhdeltä rastilta lähdin 45 astetta väärään suuntaan. No mitäs pienistä. Rastille numero 11 mennessä ihmettelin: "Miksi toi yksi tyyppi tonne menee kun me kaikki muut menemme tänne". Niinpä, enemmistö ei ole aina oikeassa. Miksi mennä ylös jyrkkää rinnettä jos se on kohta tultava alas. Se 'yksi tyyppi' vältti turhan kapuamisen. Hyvää oppia tämäkin. Toisaalta se 'yksi tyyppi' huuteli myöhemmin, että 11 oli väärässä paikassa, taisin löytää sen puhtaalla tuurilla ;-)

Fakta on että kunto on tällä hetkellä huono ja painoa on aivan liikaa. Siihen on onneksi vain yksi lääke: lisää juoksua :-) Mikäs siinä koska lenkille lähtö ei ole mitenkään vastemielistä. Pitää ottaa harjoitusohjelmaan lisää pitkiä matalansykkeen lenkkejä. Syssyllä sitten tärähtää! Mahtaisiko jostain löytää paikallisen huippusuunnistajan, joka opettaisi miten oikeasti suunnistetaan?

Viikonloppuna on edessä elämäni ensimmäiset suunnistuskilpailut. Jukola -taktiikalla liikenteeseen: kaikki rastit on löydyttävä, ajasta ei niin väliä. Jumbosijan välttäminen olisi positiivinen yllätys, mutta luulen ettei niin tule tapahtumaan. Jotenkin on sellainen kutina, että luvassa on paljon korkeuseroja. Kunhan vain liika jännitys ei pilaisi koko suoritusta.

RaKas -rastit 21.5

Päätin jo etukäteen, että jos tänään suunnistus sujuu niin osallistun ensi viikonloppuna elämäni ensimmäiseen suunnistuskilpailuun. Jukolaa tosin en laske suunnistuskilpailuksi, se on hauskanpitoa. Ei kulkenut tänään. Sää oli mitä mainioin ja jengiä oli paikalla runsaasti Taipalsaasen ihan kivoissa maisemissa. Kuten tavallista tein lupauksen itselleni, että tänään suunnistetaan rauhassa karttaa lukien, muista suunnistajista välittämättä ja otan kompassilla suunnan joka rastilta. Yksikään lupaus ei pitänyt.

Jo ensimmäinen (helppo!) rasti tuotti hankaluuksia, no se menee jännityksen piikkiin. Mikä siinä on, että pitää spännata niin paljon kuntosuunnituksissa?  Pikku hiljaa suunnistus alkoi kulkemaan, juoksu ei, kunnes otin 6. rastin huolimattomasti. Pyörin rastiympyrässä löytämättä rastia ja kuten aina rasti löytyi viimein selän takaa. Seiskalle mennessä pyrin ottamaan varman päälle käyttäen tietä hyväksi, vaikka metsän kautta olisi ollut niin paljon lyhyempi matka => Takkiin tuli ja rankasti. Mummot ja lapset painoivat ohitseni tässä vaiheessa.

Edessä oli ainoa pidempi osuus, jonka päätin mennä polkuja pitkin hieman pidempää reittiä. Seuraksena oli klassinen ihmettely: "Miksi noi kaikki muut tonne menee, eiks tää reitti ole paljon parempi?". Enemmistö ei voi olla väärässä! Reittinvalintani olisi ollut varmaan ihan ok, jos reitille ei olisi sattunut aivan mielettömän leveitä ojia. V -käyrä oli suhteellisen korkealla, mutta onneksi 8. rasti tulisi olemaan helppo. Pian sain yhden selän kiinni, joka saman tien ampaisi polulta suolle. Ajattelin suoda itselleni hieman helpotusta ja antaa 'selän' hakea rastin puolestani. Hieman kyllä ihmettelin, että mennäänpä pitkälle ja vielä enemmän ihmettelin kun olimme 9 -rastilla 8 -rastin sijaan. Pitäisikö tuosta muka ottaa opiksi? Ehkä, mutta muistaako tai jaksaako sitä seuraavalla kerralla? Peesaaminen kannattaa!

Loppu oli helppoa läpsyttelyä ja juoksukin tuntui maistuvan. Jostain syystä paska suunnistus ei jaksanut edes harmittaa, tulihan nyt ainakin kuntoiltua 8km edestä. Jos vain seuraavat asiat malttaisi pitää mielessä:

• Pelataan sitä omaa peliä! Ei mennä muiden perässä, se huippusuunnistajalta näyttävä voi olla ihan kädetön suunnistamaan.
• Kompassilla aina suunta rastilta lähdettäessä. Minun juoksuvauhdilla se yksi ja sama jos suunnanottoon menee se 30 sekuntia. 
• Luetaan sitä karttaa todella tarkasti rastiympyrässä ja sitä lähestyttäessä, eikä luoteta tuuriin.

Ainiin se päätös osallistua Rajarasteille. Joo ei näillä taidoilla kannataisi lähteä sähläämään, mutta menen kuitenkin :-)

Loppukaneettina totean että suunnistus on paska laji, mutta keskiviikkona sitten uudestaan.