Keskiviikkona harmaat pilvet makasivat Lappeenrannan yllä sadetta povaten, mutta suunnistaja ei sateesta välitä joten ei kun metsään. Joutsenorastien suorituspaikka löytyi tällä kertaa Myllymäestä viime viikonlopun Rajarastien maisemista. Kilpailun rastipisteet olivat vielä kuntosuunnistajien riemuksi maastossa. Reitiksi valikoitui se pisin eli A -rata. Kyynel oli tulla silmään rataa eteenpäin tarpoessa; tämä on ehdottomasti paras kuntosuunnistusrata jonka olen ikinä suunnistanut! Mukavasti vaihtelevaa maastoa, hyvin juostavasta metsästä hakkuuaukkoihin. Korkeuseroja löytyi sopivasti ja rastipisteet olivat välillä sopivasti piilossa.
Suunnistus kulki varsin mallikkaasti, suurimmalle osaa rasteista juoksin (siis kävelin) suoraan. Kakkoselle mentäessä päätin kiertää mäen korkeuskäyriä pitkin, jossain vaiheessa huomasin muiden kirmaavan kakkoselle eri reittiä pitkin. Tämä reitinvalinta pitäisi tarkistaa maalissa. Ihan ok oma valinta oli, mutta 'kas kummaa' en ollut huomannut kartalla olevaa polkua, joka olisi tullut suoraan mäen yli. Tuntuu siltä etten pysty imemään kartalta kaikkea tarpeellista informaatiota kerta vilkaisulla. Jotenkin pitäisi pystyä suunnittelemaan paremmin seuravaa reittiä jo ennen rastille tuloa tai sitten ottaa ihan reilu tuumaustauko leimauksen jälkeen. Niin tai näin, niin virhe ei ollut iso.
Seuraavat rastit sujuivat suunnistuksesta nauttien ja muiden suunnistajien vauhtia ihmetellessä. Miten ne pystyvät juoksemaan noin kovaa! Loppupään rastilla (olisko ollut 12 tai 11) tuli sitten päivän ensimmäinen ja ainoa pummi. Matkaa seuraavalle rastille olisi ainoastaan noin 200 metria ja oikealla kulkisi polku, joka veisi liki rastiympyrään saakka. Jostain syystä lähdin vasemmalle ja polku jäi hyödyntämättä. Hetken pyörimisen jälkeen paikallistin itseni ja suuntasin kohti rastia. Lyhyet välitkin on näemmä pakko lukea tarkasti, 'sinne päin' -suunnistus vie vain kohti pummaamista tai pahimmillaan eksymistä. Lyhyellä tiepätkällä sain toisen suunnistajan mittamaan juoksuvauhtini tason. Vedin itse tien paremalla vauhdilla sykkeiden ollessa maltilliset. Siinä missä minä jäin rastille ihmettelemään seuraavaa reittiä niin se toinen suunnistaja tiesi heti mihin mennä. Ikinä en enää häntä kiinni saannut. Siinä missä itse keskityn täysin sen hetkiseen reittiin niin muut lukevat jo seuraavaa rastiväliä. Siinä uusi kehittämiskohde. Toisaalta on hyyä pitää mielessä, että minulla on menossa vasta neljäs kausi kun se toinen suunnistaja on saattanut harrastaa lajia jo 20 vuotta. Reality check kannattaa suorittaa aika ajoin, varsinkin kun alkaa vaatimaan itseltään liikoja.
Kaiken kaikkiaan suunnitusksesta jäi todella hyvä mieli, ehdottomasti kauden parasta tähän mennessä. Juoksuvauhti on edelleen hidasta, mutta kehitystä on selvästi havaittavissa. Nastarit alkavat olemaan jo aika lopussa, mistä siis uudet? Espoossa asuessa en osannut arvostaa sitä että erikoisliikkeet olivat lyhyen matkan päässä. Nyt kyllä kelpaisi jos Koskimiestä saisi nastareita, vaan ei auta Helsinkiin on suunnattava.
Kyllä suunnistus on mukavaa!
Täälläkin on huomattu, että omalta kartalta ei tunnu läheskään aina löytyvän sitä tietoa, joka muiden kartoilla ihan selvästi on! Olen pakottaut itseni pysähtymään vaikka muutamaksi minuutiksikin tutkimaan karttaa leimauksen jälkeen. Ainakin nyt näyttäisi siltä, että taktiikka puree, kun joka rastille ei tarvitse mennä mutkien kautta ja manaten, että missä sitä taas ollaan.. No, seuraavilla rasteilla sitten varmasti ollaan taas hukassa. Ja täälläkin mietityttää, että miten jotkut voi päästä metsässä noin samperin lujaa :-)
VastaaPoistaKun vain malttaisi pysähtyä lukemaan sitä karttaa kunnolla. Toinen ihmetyksen aihe on se että miten aina valitse sen reitin missä on eniten risuja ja kaatuneita puita. Toinen suunnistaja näyttää aina pääsevän etenemään 'puhdasta' reittiä pitkin. Outoa...
VastaaPoista