Keskiviikkoillan suunnistuksessa olo oli kuin olisin ollut kännissä eli asiat tuntuivat luistavan. Sää oli mitä mainioin ja rata oli huikaisevan mukava, suuret kiitokset ratamestarille! Kuivaa kangasmetsää, jossa juoksu oli helppoa ja näkyvyys hyvä. Tietysti kriittinen suunistaja voisi valittaa, että rata oli liian helppo eikä tarjonnut tarpeeksi haasteita. Ehkä niin, mutta tämä oli todellista hyvän olon suunnistusta ja sehän on (minulle) liikunnan pohjimmainen tarkoitus. Kolme rastia tuotti hieman päänvaivaa ja yhdeltä rastilta lähdin 45 astetta väärään suuntaan. No mitäs pienistä. Rastille numero 11 mennessä ihmettelin: "Miksi toi yksi tyyppi tonne menee kun me kaikki muut menemme tänne". Niinpä, enemmistö ei ole aina oikeassa. Miksi mennä ylös jyrkkää rinnettä jos se on kohta tultava alas. Se 'yksi tyyppi' vältti turhan kapuamisen. Hyvää oppia tämäkin. Toisaalta se 'yksi tyyppi' huuteli myöhemmin, että 11 oli väärässä paikassa, taisin löytää sen puhtaalla tuurilla ;-)
Fakta on että kunto on tällä hetkellä huono ja painoa on aivan liikaa. Siihen on onneksi vain yksi lääke: lisää juoksua :-) Mikäs siinä koska lenkille lähtö ei ole mitenkään vastemielistä. Pitää ottaa harjoitusohjelmaan lisää pitkiä matalansykkeen lenkkejä. Syssyllä sitten tärähtää! Mahtaisiko jostain löytää paikallisen huippusuunnistajan, joka opettaisi miten oikeasti suunnistetaan?
Viikonloppuna on edessä elämäni ensimmäiset suunnistuskilpailut. Jukola -taktiikalla liikenteeseen: kaikki rastit on löydyttävä, ajasta ei niin väliä. Jumbosijan välttäminen olisi positiivinen yllätys, mutta luulen ettei niin tule tapahtumaan. Jotenkin on sellainen kutina, että luvassa on paljon korkeuseroja. Kunhan vain liika jännitys ei pilaisi koko suoritusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti