Osa suunnistustapahtumaa on suunnistaa suunnistuspaikalle. Tänään se ei mennyt aivan putkeen. Kun olisi pitänyt suunnata Vaalimaan tielle niin päätin mennä Vainikkalan tielle. Ylimääräistä lenkkiä tuli noin 50 kilometriä, toivottavasti niin paljon ei tule radalla. Suunnistus järjestetiin viime viikonlopun Rinkelirastien maastossa, joka kuulemma maastona vastaa Jukola 2016 maastoja. Kovasta helteestä ja päivän rasituksista johtuen valitsin B1 -radan. Heti alusta alkaen oli huomattavissa, että tänään ei ole minun päivä. Heti lähdössä oli vaikeaa hahmottaa mihin päin pitää lähteä, onneksi kompassi on keksitty. Ensimmäiset rastit löytyivät helpolla, mutta keskivaiheilla iski tuttu vaiva. Rastiympyrään kyllä pääsen, mutta itse rastin ottaminen tuottaa vaikeuksia. En ymmärrä miten rasti pitäisi oikeaoppisesti ottaa. Jonkun selkeän kiintopisteen kauttako?
Pieni haparointi rasteilla aiheutti niin paljon turhautumista, että eräs viimeisistä rasteista jäi kokonaan väliin. Tuntuu siltä että minulla on suhteettomat vaatimukset itseäni kohtaan. Fakta on, että minulla on vasta neljäs suunnistuskausi meneillään (vai viides?), eikä kuntokaan ole paras mahdollinen. Silti vaadin itseltäni huippusuunnistajan suoritusta, rastit pitää löytyä heti ja pienikin hakeminen on pahasta. Kehityksen kannalta on hyvä, että vaatii itseltään paljon. Liian kovat vaatimukset aiheuttavat turhautumisia ja vievät suunnistuksesta nautinnon pois. Pitää pystyä olemanaan armollinen itseään kohtaan ja nauttia hetkestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti