Älä mene sinne!

Tänään minä onnistun, lyön kirkkaasti parhaimman ajan taululle, muut suunnistajat katsovat kateellisesti menoani, naiset piirittävät minut maalissa: "Voit sie Eksynyt antaa minulle henkilökohtaista opetusta". Näillä ajatuksilla suuntasin kohti Kullervon kuntorasteja tutuille sienestysmaille. Tänään olisi minun päivä! 

Jos tämä oli minun päivä niin eipä minun elämä hääviä ole. Ensimmäinen rasti löytyi ilman suurempia kiemuroita. Keskivaiheilla oli pari isoa pummia, jotka olivat hyväksyttäviä koska maasto oli aika pienipiirteistä. Loppu meni hyvin jo ihan väliaikojenkin valossa. Mikä sitten romutti koko korttitalon? Seuraavaksi kaksi esimerkkiä totaalisesta ajattelemattomuudesta.

Rastiväli 1-2, aika helppo eiks niin? Toiselle polulle viivaa pitkin tai pienellä yläbanaanilla kiertäen ja ennen pistepellolle saapumista kohti rasti. Eikö ole ihan hyvä suunnitelma? Ei voi mennä pahasti pieleen.

Rastiväli 1-2.

Ja sitten se toteutus. Ilmeisesti kunto on niin kova, että on varaa tehdä ylimääräisiä lenkkejä. Puolituttu maasto aiheutti sen, että sen suurempia ajattelematta ryskin tutulle polulle (ylhäällä oikealla), jossa vasta huomasin  mitä tulikaan tehtyä. Tuossa tuli turpaan minuutti kaupalla. No onneksi menetetyn ajan voi ottaa kiinni seuraavalla rastivälillä tai sitten vaihtoehtona on hävitä lisää. En tiedä voiko tuosta oppia yhtään mitään, sen verran suuri ja tyhmä virhe tuli tehtyä.

Rastiväli 1-2: Oma suoritus.

Seuraavaksi kompensaatioväli eli otetaan menetetty aika kiinni. Kuviorajaa pitkin polulle, seuraava polku vasempaan, mutkassa mastoon ja rastille. Helppoa kuin heinänteko!

Rastiväli 2-3.

Toteutus: Koska on kiire ja helppo väli niin ei oteta kompassilla suuntaa. Suuntana on 'sinne päin'. Oho, tulinkin vihreälle, mutta onneksi kohta pääsen polulle. Tiheikkö jatkuu ja jatkuu, ei tämä näin kauaa voi kestää. Jossain vaiheessa järki lopulta voitti ja lähdin tekemään korjausta kohti polkua. Lopputuloksena oli se että hävisin taas minuutti kauppalla vaikka ajatuksena oli ottaa aikaa kiinni. Ihan oikeasti voisin noudattaa hyvää suunnitelmaa, tässäkin tapauksessa olisin voinut ottaa kiltisti kuviorajan kiinni ja loppu olisi ollut helppoa. 

Rastiväli 2-3: Oma suoritus.

Sijoitus oli 'huonoimman' kolmanneksen puolella, mutta loppupään hyvät väliajat valoivat uskoa parempaan huomiseen. Kyllä suunnistus on hieno laji! Ensi kerralla sitten täydellinen suoritus ja ne ihailevat katseet. Unelma Jukolasta elää edelleen!

Suunnistuskausi 2013: Omituiset kiemurat

Siirtymä hiihtokaudesta juoksuun tuotti keväällä suurta tuskaa, mies nahistui ja tahto heikkeni. Ajattelin jo jättää suunnistuksen kokonaan väliin. Jotenkin on vaikea hyväksyä fakta etten ole kunnossa ja matka viimevuotiselle tasolle on pitkä, mutta kuinka ollakkaan eräänä toukokuisena keskiviikkona löysin itseni Joutsenon Kullervon kuntorasteilta. 

Tänä vuonna ottaisin aloituksen rauhallisesti, ajasta en ota paineita vaan tutkin karttaa ja reittiä huolellisesti. Enkä anna muiden suunnistajien häiritä omaa suunnistusta. Kuinka ollakkaan taktiikka toimi ensimmäisellä kerralla hienosti. Kauden toisessa startissa itsetunto oli kohonnut taivaisiin ja nyt oli kilpasuunnistusmoodi päällä niin hyvin kuin se keski-ikäisellä läskillä voi olla. Tuloksena oli outoja kiemuroita, josta paras esimerkki alla. 

Oikealta tuleva polku tuli mielestäni liian aikaisin, enkä pystynyt sopeutumaan päänsisällä olevan mielikuvan ja todellisuuden ristiriitaan. Lopputuloksena oli 'toivotaan toivotaan' suunnistusta ja se ei ikinä hyvää tiedä. Oppi: Hyväksy faktat ja sopeudu niihin!

Hyvin palvelleet Jalas Jukolat (nastarit) lähestyivät elikaarensa loppua ja uudet oli saatava tilalle. Harmi vaan että Etelä-Karjalassa ei ole Suunnistajankauppaa ja työmatkoja Helsinkiin ei ollut näköpiirissä. Onneksi bongasin Saimaa Sportin sivuilta, että he myyvät Inov:n tossuja. Soitto liikkeeseen ja varmistus, että nastareita löyty ja autolla kohti Rauhaa. Pakko myöntää että Inov:t ovat kirkkaasti parhaimmat nastarit mitä minulla on ikinä ollut! Tuntuma on erittäin lenkkarimainen ja kengät eivät purista eikä hankaa mistään. Vähän tuntuu siltä, että voiko näin hyviä suunnistuskenkiä olla olemassakaan. Näköjään voi olla. 

Päätin jo etten osallistu tänä vuonna Jukolaan, koska kunto on sanalla sanoen kehno. Jostain syystä olen kuitenkin säännöllisesti vieraillut Jukola sivujen suunnistajapankinssa...

Juokse poika, juokse!

Viimeisestä kirjoituksesta on vierähtänyt tovi ja paljon on ehtinyt tapahtua. Kesä muuttui syksyksi ja syksy talveksi, rasteja löysin ja niitä kadotin. Suunnistuksellinen pohjakosketus tapahtui Kullervon yörasteilla; helpoimmalla yöradalla löysin tasan yhden rastin ja eksyin. Onneksi ilta oli lämmin ja otsalampussa piisasi virtaa, joten isommilta traumoilta säästyin.

Syksy oli muuten vaikeaa aikaa. Jatkuvaa sairastelua ja työkiireitä, joiden takia liikunta 'unohtui' muutamaksi kuukaudeksi. Tammikuun alussa oli masentavaa aloittaa kuntoilu lähes nollatasolta. Liikunnan tuoma tuska on kuitenkin ehtinyt muuttua nautinnoksi ja mikä hauskinta myös kilot ovat karisseet (hitaasti, mutta kuitenkin). Ohjelmaan kuuluu paljon hiihtoa ja vähän lenkkeilyä. Hiihdon ja lenkkeilyn välistä suhdetta on pian alettava rukkaamaan enemmän lenkkeilyn suuntaan, sillä suunnistuskausi alkaa nopeammin kuin luulenkaan. Ohjelmaan on tullut mukaan vuosien tauon jälkeen kuntosaliharjoittelu. 

Mikäli pystyn pitämään tämän tahdin kesään saakka, niin kuntopohja tulee olemaan huomattavasti parempi kuin viime kesänä. Alustavaan ohjelmaan tulee kuulumaan yksi puolimaraton, Jukola tietenkin ja kasa paikallisia suunnistuskilpailuja. Hyvä tästä tulee!