Älä mene sinne!

Tänään minä onnistun, lyön kirkkaasti parhaimman ajan taululle, muut suunnistajat katsovat kateellisesti menoani, naiset piirittävät minut maalissa: "Voit sie Eksynyt antaa minulle henkilökohtaista opetusta". Näillä ajatuksilla suuntasin kohti Kullervon kuntorasteja tutuille sienestysmaille. Tänään olisi minun päivä! 

Jos tämä oli minun päivä niin eipä minun elämä hääviä ole. Ensimmäinen rasti löytyi ilman suurempia kiemuroita. Keskivaiheilla oli pari isoa pummia, jotka olivat hyväksyttäviä koska maasto oli aika pienipiirteistä. Loppu meni hyvin jo ihan väliaikojenkin valossa. Mikä sitten romutti koko korttitalon? Seuraavaksi kaksi esimerkkiä totaalisesta ajattelemattomuudesta.

Rastiväli 1-2, aika helppo eiks niin? Toiselle polulle viivaa pitkin tai pienellä yläbanaanilla kiertäen ja ennen pistepellolle saapumista kohti rasti. Eikö ole ihan hyvä suunnitelma? Ei voi mennä pahasti pieleen.

Rastiväli 1-2.

Ja sitten se toteutus. Ilmeisesti kunto on niin kova, että on varaa tehdä ylimääräisiä lenkkejä. Puolituttu maasto aiheutti sen, että sen suurempia ajattelematta ryskin tutulle polulle (ylhäällä oikealla), jossa vasta huomasin  mitä tulikaan tehtyä. Tuossa tuli turpaan minuutti kaupalla. No onneksi menetetyn ajan voi ottaa kiinni seuraavalla rastivälillä tai sitten vaihtoehtona on hävitä lisää. En tiedä voiko tuosta oppia yhtään mitään, sen verran suuri ja tyhmä virhe tuli tehtyä.

Rastiväli 1-2: Oma suoritus.

Seuraavaksi kompensaatioväli eli otetaan menetetty aika kiinni. Kuviorajaa pitkin polulle, seuraava polku vasempaan, mutkassa mastoon ja rastille. Helppoa kuin heinänteko!

Rastiväli 2-3.

Toteutus: Koska on kiire ja helppo väli niin ei oteta kompassilla suuntaa. Suuntana on 'sinne päin'. Oho, tulinkin vihreälle, mutta onneksi kohta pääsen polulle. Tiheikkö jatkuu ja jatkuu, ei tämä näin kauaa voi kestää. Jossain vaiheessa järki lopulta voitti ja lähdin tekemään korjausta kohti polkua. Lopputuloksena oli se että hävisin taas minuutti kauppalla vaikka ajatuksena oli ottaa aikaa kiinni. Ihan oikeasti voisin noudattaa hyvää suunnitelmaa, tässäkin tapauksessa olisin voinut ottaa kiltisti kuviorajan kiinni ja loppu olisi ollut helppoa. 

Rastiväli 2-3: Oma suoritus.

Sijoitus oli 'huonoimman' kolmanneksen puolella, mutta loppupään hyvät väliajat valoivat uskoa parempaan huomiseen. Kyllä suunnistus on hieno laji! Ensi kerralla sitten täydellinen suoritus ja ne ihailevat katseet. Unelma Jukolasta elää edelleen!

Suunnistuskausi 2013: Omituiset kiemurat

Siirtymä hiihtokaudesta juoksuun tuotti keväällä suurta tuskaa, mies nahistui ja tahto heikkeni. Ajattelin jo jättää suunnistuksen kokonaan väliin. Jotenkin on vaikea hyväksyä fakta etten ole kunnossa ja matka viimevuotiselle tasolle on pitkä, mutta kuinka ollakkaan eräänä toukokuisena keskiviikkona löysin itseni Joutsenon Kullervon kuntorasteilta. 

Tänä vuonna ottaisin aloituksen rauhallisesti, ajasta en ota paineita vaan tutkin karttaa ja reittiä huolellisesti. Enkä anna muiden suunnistajien häiritä omaa suunnistusta. Kuinka ollakkaan taktiikka toimi ensimmäisellä kerralla hienosti. Kauden toisessa startissa itsetunto oli kohonnut taivaisiin ja nyt oli kilpasuunnistusmoodi päällä niin hyvin kuin se keski-ikäisellä läskillä voi olla. Tuloksena oli outoja kiemuroita, josta paras esimerkki alla. 

Oikealta tuleva polku tuli mielestäni liian aikaisin, enkä pystynyt sopeutumaan päänsisällä olevan mielikuvan ja todellisuuden ristiriitaan. Lopputuloksena oli 'toivotaan toivotaan' suunnistusta ja se ei ikinä hyvää tiedä. Oppi: Hyväksy faktat ja sopeudu niihin!

Hyvin palvelleet Jalas Jukolat (nastarit) lähestyivät elikaarensa loppua ja uudet oli saatava tilalle. Harmi vaan että Etelä-Karjalassa ei ole Suunnistajankauppaa ja työmatkoja Helsinkiin ei ollut näköpiirissä. Onneksi bongasin Saimaa Sportin sivuilta, että he myyvät Inov:n tossuja. Soitto liikkeeseen ja varmistus, että nastareita löyty ja autolla kohti Rauhaa. Pakko myöntää että Inov:t ovat kirkkaasti parhaimmat nastarit mitä minulla on ikinä ollut! Tuntuma on erittäin lenkkarimainen ja kengät eivät purista eikä hankaa mistään. Vähän tuntuu siltä, että voiko näin hyviä suunnistuskenkiä olla olemassakaan. Näköjään voi olla. 

Päätin jo etten osallistu tänä vuonna Jukolaan, koska kunto on sanalla sanoen kehno. Jostain syystä olen kuitenkin säännöllisesti vieraillut Jukola sivujen suunnistajapankinssa...

Juokse poika, juokse!

Viimeisestä kirjoituksesta on vierähtänyt tovi ja paljon on ehtinyt tapahtua. Kesä muuttui syksyksi ja syksy talveksi, rasteja löysin ja niitä kadotin. Suunnistuksellinen pohjakosketus tapahtui Kullervon yörasteilla; helpoimmalla yöradalla löysin tasan yhden rastin ja eksyin. Onneksi ilta oli lämmin ja otsalampussa piisasi virtaa, joten isommilta traumoilta säästyin.

Syksy oli muuten vaikeaa aikaa. Jatkuvaa sairastelua ja työkiireitä, joiden takia liikunta 'unohtui' muutamaksi kuukaudeksi. Tammikuun alussa oli masentavaa aloittaa kuntoilu lähes nollatasolta. Liikunnan tuoma tuska on kuitenkin ehtinyt muuttua nautinnoksi ja mikä hauskinta myös kilot ovat karisseet (hitaasti, mutta kuitenkin). Ohjelmaan kuuluu paljon hiihtoa ja vähän lenkkeilyä. Hiihdon ja lenkkeilyn välistä suhdetta on pian alettava rukkaamaan enemmän lenkkeilyn suuntaan, sillä suunnistuskausi alkaa nopeammin kuin luulenkaan. Ohjelmaan on tullut mukaan vuosien tauon jälkeen kuntosaliharjoittelu. 

Mikäli pystyn pitämään tämän tahdin kesään saakka, niin kuntopohja tulee olemaan huomattavasti parempi kuin viime kesänä. Alustavaan ohjelmaan tulee kuulumaan yksi puolimaraton, Jukola tietenkin ja kasa paikallisia suunnistuskilpailuja. Hyvä tästä tulee!

Kullervorastit 25.6: Saatanan Suppa!

Kivaa, Kullervon kuntorastit olivat ihan lähellä kotia joten ei tarvinnut taas ajella puoltasataa kilometriä pitkin Etelä-Karjalan kyläteitä. Pienen kesäflunssan jälkimainingeissa arvoin josko juoksisin tällä kertaa B -radan. Olo tuntui kuitenkin niin hyvältä, että päätin ottaa sen 'tavallisen' eli A -radan. Ei olisi kannattanut.

Alussa tossu tuntui liikkuvan hyvin, mutta hyvin pian huomasin että flunssa oli verottanut kuntoa aika tavalla. Lisämausteena keitoksessa olivat supat! Niitä riitti ja ne eivät olleet ihan pieniä, suurimpiin olisi voinut kadottaa kokonaisen kerrostalon. Pohkeet huusivat armoa ja hengitys korisi kun kirmasin ylös alas suppien rinteitä. Puolenvälin jälkeen suorituskyky tipahti dramaattisesti, juokseminen oli hankalaa ja yllättäen kävely tuntui vielä pahemmalta. Lopussa kamppailin siitä jaksanko tulla metsästä pois vai en. Jaksoin kuin jaksoinkin maaliin saakka, vaikka tuntui pahalta. Varusteiden vaihdon jälkeen alkoivat kylmänväristykset, jotka jatkuivat pitkälle iltaan. Kotona en jaksannut kuin maata sohvalla ja sängyssä. Pulssi viiletti korkeissa lukemissa pitkälle alkuyöhön, hetken aikaa harkitsin siirtymistä lääkärin vastaanotolle. Tilanne kuitenkin korjaantui yön aikana ja jaksoin kammeta itseni työpaikalle blogia kirjoittamaan ;-)

Jaa-a, en tiedä mikä oireet aiheutti. Nestehukka? Sairaudesta johtuva ylirasitustila? Löytyisikö internetistä vastaus? Opiksi pitää kuitenkin ottaa, sillä en minäkään ole kuolematon. Sitten kun vielä tietäisi mitä pitäisi oppia. Suunnistus on kuitenkin hieno laji, suosittelen sitä kaikille!

RaKaS -rastit 23.7: Lemi

Kahden viikon lyhyt kesäloma oli ohi ja oli aika palata arkeen, joka tarkoitti myös kuntorasteille osallistumista. Raja-Karjalaisten rastit olivat tällä kertaa Lemin idyllisissä maastoissa. Oikeastaan koko suunnistuksen kiteyttää seuraava kysymys: "Voit sä näyttää missä mä oon?". Kauden ensimmäinen eksyminen oli tosiasia. Rastiväli ei ollut mitenkään erityisen vaikea, mutta lähdin aivan liian aikaisin aivan liian oikealle. Päälle vielä samaistamisvirhe ja katastrofi oli valmis. Onneksi löysin metsästä pois, eikä itsetuntokaan kokenut suurensuuria kolhuja. Hieman jäin kaipaamaan maalissa järjestäjiltä olan taputtelua ja empatiaa, kun ilmoitin väräjävällä äänellä eksyneeni. No kaikkea ei voi aina saada.

Illan pelasti Saimaan saunaseuran savusauna ja pulahdus hyiseen Saimaaseen. Sekin reissu tosin kääntyi miinuksen puolelle yöllä kun kuume alkoi sahaamaan edestakaisin. Maanantai ja töihin paluu... Ei kai päivältä olisi mitään parempaa kannattanutkaan odottaa.

5.7 Inter -rastit: Suunnistajan mieli

Osa suunnistustapahtumaa on suunnistaa suunnistuspaikalle. Tänään se ei mennyt aivan putkeen. Kun olisi pitänyt suunnata Vaalimaan tielle niin päätin mennä Vainikkalan tielle. Ylimääräistä lenkkiä tuli noin 50 kilometriä, toivottavasti niin paljon ei tule radalla. Suunnistus järjestetiin viime viikonlopun Rinkelirastien maastossa, joka kuulemma maastona vastaa Jukola 2016 maastoja. Kovasta helteestä ja päivän rasituksista johtuen valitsin B1 -radan. Heti alusta alkaen oli huomattavissa, että tänään ei ole minun päivä. Heti lähdössä oli vaikeaa hahmottaa mihin päin pitää lähteä, onneksi kompassi on keksitty. Ensimmäiset rastit löytyivät helpolla, mutta keskivaiheilla iski tuttu vaiva. Rastiympyrään kyllä pääsen, mutta itse rastin ottaminen tuottaa vaikeuksia. En ymmärrä miten rasti pitäisi oikeaoppisesti ottaa. Jonkun selkeän kiintopisteen kauttako?

Pieni haparointi rasteilla aiheutti niin paljon turhautumista, että eräs viimeisistä rasteista jäi kokonaan väliin. Tuntuu siltä että minulla on suhteettomat vaatimukset itseäni kohtaan. Fakta on, että minulla on vasta neljäs suunnistuskausi meneillään (vai viides?), eikä kuntokaan ole paras mahdollinen. Silti vaadin itseltäni huippusuunnistajan suoritusta, rastit pitää löytyä heti ja pienikin hakeminen on pahasta. Kehityksen kannalta on hyvä, että vaatii itseltään paljon. Liian kovat vaatimukset aiheuttavat turhautumisia ja vievät suunnistuksesta nautinnon pois. Pitää pystyä olemanaan armollinen itseään kohtaan ja nauttia hetkestä.

Kuntorastiviikkon osakilpailut 2, 3 & 4

Uutisvuoksirastit 26.6

Ensimmäistä kertaa SK -Vuoksen kuntorasteilla ja samalla itäisin paikka, missä olen ikinä suunnistanut. Paikkana siis Ruokolahden erämaa ja  ratalotto antoi tulokseksi A -radan, pituutta karvan verran päälle 6 kilometriä. Nyt oli luvassa tosi suunnistusta! Wau mikä maasto ja rata!!! Maasto oli kunnon kuusimetsää, pohjan ollessa pehmeää sammaleikkoa eli jalat tykkäsivät ja keuhkot huusivat armoa. Ratamestari oli leiponut muutamille rasteille oikein kunnon aivopähkinän. Onneksi ratamestarin arvoituksia oli selvittelemässä useampi suunnistaja, joten sain heiltä hieman apua. Suunnistus kulki yllättävän hyvin, vaikka osa rastiväleistä ei tarjonnut juurikaan kiintopisteitä. Eikö se ole sitä tosisuunnistusta? Päivän pakollinen pummi tuli tällä(kin) kertaa helpolla rastilla. Rastin ottamisen kannalta olisi kannattanut lähestyä rastia polkua pitkin, mutta päätin olla oikea suunnistaja ja mennä 'viivaa' pitkin. Pääsin aivan rastin viereen, mutta en huomannut sitä ja jouduin tekemään kunnon lenkin takaisin, sille polulle saakka. Polkua pitkin rasti olikin sitten helppo poimia. Olin käynnyt aivan rastin vierellä sitä huomaamatta. Loppu meni jälleen kerran hyvin vähenevää juoksuintoa vastaan taistellessa.

'Sinne päin' suunnistus ei ole toimiva ratkaisu, rastin ottamiseen pitää perehtyä tarkemmin. Valitettavasti näillä taidoilla tulee keskityttyä siihen, että pääsee rastinympyrän likelle ja rastin löytäminen onkin sitten onnen kauppaa.

Kaiken kaikkiaan oli hienoa suunnistusilta. Kiitokset SK -Vuokselle ja ratamestarille. Suunnistus on kiva harrastus.

Kullervorastit 27.6

Lähtökohdat suunnistukselle eivät olleet parhaat mahdolliset, takana työpäivä Helsingissä, lisää stressiä aiheutti se ehtisinkö ajoissa takaisin Etelä-Karjalaan ja rasteille. Autosuunnistus Porvoon moottoritietä ja 6 -tietä pitkin sujui mainiosti, nopea vaatteiden vaihto kotona ja kohti taisteluareenaa: Myllymäkeä. Päivä oli ollut sen verran rankka ja lounaskin oli jäänyt heikolle, joten oli järkevää juosta vain B -rata. Olisi ehkä kannattanut rauhoittua edes 5 minuuttia, ennen kuin lähdin metsään. Ajatuksen sinkoillessa edelleen menneessä työpäivässä 1. rastin pummaus oli totta. Helppo paikka, mutta kun ei niin ei. Loppu radasta menikin suhteellisen tyydyttävästi ja juoksukin tuntui maistuvan. Rata ei ollut aivan niin helppo kuin B -radat yleensä, siitä kiitokset Kullervolle! Kiva iltapuhde jälleen kerran.

Päivän opetus: Suunnistus on niin 'henkinen' laji, että ajatuksen on oltava koko ajan siinä mitä tekee, muuten tulee ISO PUMMI kylään.


Inter -rastit 28.6

Tour:n päätösosakilpailu oli Taipalsaaren Vehkataipaleella. Huhut kertoivat, että tässä maastossa ei olla suunnistettu ihan lähivuosina. Hyvä hyvä, en siis antanut liikaa tasoitusta muille. Pääkaupunkiseudulla tietyt alueet olivat tulleet jo varsin tutuiksi, joten on mukava suunnistaa täysin uusissa maastoissa. Ratoja oli tarjolla normaalia enemmän, A -rataa en jaksanut juosta, mutta onneksi oli tarjolla B1 -rata joka on normaalia beetä pidempi ja vaikeampi. Kartta kouraan ja kohti ensimmäistä rastia. Pohkeet huusivat lepoa ensi askeleista alkaen, mutta olin ankara ja käskytin itselleni vauhtia lisää. Reitti oli todella mukava, tarjoten vaihtelevaa maastoa ja pari varsin visaista rastipistettä. Vaikeimmat rastit selvitin hienosti, mutta kahdella helpommalla Mr. Pummi tuli taas kyläilemään. Ensimmäinen pummi tuli mäen päällä avokalliolla; luulin olevani toisessa kohtaa kuin todellisuudessa olin eli jonkun asteinen samaistamisvirhe iski. Tällaisia virheitä tulee taatusti tulevaisuudessa lisää. Toinen pummi oli täysin typerä. Pääsin mäelle jolla rasti sijaitsee, mutta sen sijaan että olisin mennyt hakemaan rastin mäen päältä valuin ihan liian alas. Seisoin suu auki katsellen metsää ja odottaen, että rastin nousisi esiin maan sisältä. Ei noussut, mutta toinen suunnistaja nousi mäkeä ylös => Kyytin ja rastille. Huolimatta viikon rasituksista jaksoin puristaa lopun vähintäänkin tyydyttävästi. Loppuun sain vielä kunnon kirin aikaiseksi. Saunan ja oluen jälkeen uni tuli silmään niin nopeasti, että nukahdin kesken Saksa - Italia pelin.

Kaiken kaikkiin kuntorastiviikko oli positiivinen kokemus. Sen vähän mitä muiden mielipiteitä kuulin niin kaikki olivat tyytyväisiä ja ilmeisesti jokaisessa tapahtumassa osanottajamäärät olivat normikuntsareita isommat. Kun kerran osalistujia oli normaalia enemmän, olisi ollut hauskaa jos jollekin päivälle olisi saatu Suunnistajan Kauppa paikalle. Iso kiitos järjestäneille seuroille, näitä lisää! 

Pakko antaa tunnustusta Garminille. Sykemittarista oli hihna hajonnut ihan oman toheloinnin takia. Soitto Garminille ja seuraavana päivä posti toi upouuden hihnan hintaan 0€! Upeaa toimintaa!

Loppukaneettina totean että suunnistus on aivan sika kivaa!