Suunnistaminen on helppoa; ei tarvitse kuin löytää kaikki rastit ja juosta tarpeeksi kovaa. Kuinkas tänään kävikään, se selviää pian.
Raja-Karjalaiset järjestivät ensimmäisen Etelä-Karjalan suunnistusviikon osakilpailun Korkea-Ahossa. Siis eihän tuo mikään suunnistusviikko ole, neljä kuntosuunnistusta putkeen, mutta kuitenkin. Harmaat pilvet povasivat sadetta, mutta hienot palkinnot suunnistusviikolta (polkupyörä, Viipurin risteily) olivat houkutelleet paikalle sankoinjoukoin suunnistajia. Tänään vuorossa oli A -rata, se vaikein ja kovin, haaste jonka vain tosisuunnistajat uskaltavat ottaa vastaan!
Rata oli helppo eikä sinänsä tarjonnut ihmeempiä haasteita, paitsi että pummasin lahjakkaasti jälleen kerran. Sehän ei ole toki radan syytä. Helpoin väli 4-5 oli matkassa vain 150 metria, notkon yli seuraavan mäen päälle. Oikea ratkaisu olisi runnoa suoraan viivaa pitkin. Minun toteutus oli tehdä kierto vasemmalle, jonka jälkeen takaisin, sitten pois päin rastista, takaisin, pyörimistä, kiroilua, takaisin ja kuin ihmeen kaupalla rastille. Tällä välillä sakkominuutteja tuli 9. Jaa-a, millä keinolla saisin totaalipummit pois? Mistä tämän kertainen pummi oikein johtui? Ehkä lähdin toteuttamaan liian hienoa suunnitelmaa kun olisi pitänyt turvautua suoraviivaiseen ratkaisuun. Ei kai noihin ole muuta lääkettä kuin analysoida suoritus ja hankkia lisää kokemusta. Uskon että kokemuksen ja rutiinin myötä virheet vähenevät. Onhan nyt menossa vasta 4. suunnistuskauteni ja mikä kauheinta; harrastus on aloitettu vasta keski-iällä joten annan reilusti tasoitusta ikänsä suunnistaneille. Loppu meni ihan ok, jossain kohtaa oli jopa hauskaa suunnistaa.
Juoksu oli suhteellisen hyvää tai ainakin parempaa kuin viimeksi. Normaali kuntoon on silti edelleen matkaa, mutta onneksi suunta on oikea. Sijoitus oli pettymys, mutta ilman megapummia se olisi ollut vähintään tyydyttävä. Tästä on hyvä jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti