Kivaa, Kullervon kuntorastit olivat ihan lähellä kotia joten ei tarvinnut taas ajella puoltasataa kilometriä pitkin Etelä-Karjalan kyläteitä. Pienen kesäflunssan jälkimainingeissa arvoin josko juoksisin tällä kertaa B -radan. Olo tuntui kuitenkin niin hyvältä, että päätin ottaa sen 'tavallisen' eli A -radan. Ei olisi kannattanut.
Alussa tossu tuntui liikkuvan hyvin, mutta hyvin pian huomasin että flunssa oli verottanut kuntoa aika tavalla. Lisämausteena keitoksessa olivat supat! Niitä riitti ja ne eivät olleet ihan pieniä, suurimpiin olisi voinut kadottaa kokonaisen kerrostalon. Pohkeet huusivat armoa ja hengitys korisi kun kirmasin ylös alas suppien rinteitä. Puolenvälin jälkeen suorituskyky tipahti dramaattisesti, juokseminen oli hankalaa ja yllättäen kävely tuntui vielä pahemmalta. Lopussa kamppailin siitä jaksanko tulla metsästä pois vai en. Jaksoin kuin jaksoinkin maaliin saakka, vaikka tuntui pahalta. Varusteiden vaihdon jälkeen alkoivat kylmänväristykset, jotka jatkuivat pitkälle iltaan. Kotona en jaksannut kuin maata sohvalla ja sängyssä. Pulssi viiletti korkeissa lukemissa pitkälle alkuyöhön, hetken aikaa harkitsin siirtymistä lääkärin vastaanotolle. Tilanne kuitenkin korjaantui yön aikana ja jaksoin kammeta itseni työpaikalle blogia kirjoittamaan ;-)
Jaa-a, en tiedä mikä oireet aiheutti. Nestehukka? Sairaudesta johtuva ylirasitustila? Löytyisikö internetistä vastaus? Opiksi pitää kuitenkin ottaa, sillä en minäkään ole kuolematon. Sitten kun vielä tietäisi mitä pitäisi oppia. Suunnistus on kuitenkin hieno laji, suosittelen sitä kaikille!
torstai 26. heinäkuuta 2012
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
RaKaS -rastit 23.7: Lemi
Kahden viikon lyhyt kesäloma oli ohi ja oli aika palata arkeen, joka tarkoitti myös kuntorasteille osallistumista. Raja-Karjalaisten rastit olivat tällä kertaa Lemin idyllisissä maastoissa. Oikeastaan koko suunnistuksen kiteyttää seuraava kysymys: "Voit sä näyttää missä mä oon?". Kauden ensimmäinen eksyminen oli tosiasia. Rastiväli ei ollut mitenkään erityisen vaikea, mutta lähdin aivan liian aikaisin aivan liian oikealle. Päälle vielä samaistamisvirhe ja katastrofi oli valmis. Onneksi löysin metsästä pois, eikä itsetuntokaan kokenut suurensuuria kolhuja. Hieman jäin kaipaamaan maalissa järjestäjiltä olan taputtelua ja empatiaa, kun ilmoitin väräjävällä äänellä eksyneeni. No kaikkea ei voi aina saada.
Illan pelasti Saimaan saunaseuran savusauna ja pulahdus hyiseen Saimaaseen. Sekin reissu tosin kääntyi miinuksen puolelle yöllä kun kuume alkoi sahaamaan edestakaisin. Maanantai ja töihin paluu... Ei kai päivältä olisi mitään parempaa kannattanutkaan odottaa.
Illan pelasti Saimaan saunaseuran savusauna ja pulahdus hyiseen Saimaaseen. Sekin reissu tosin kääntyi miinuksen puolelle yöllä kun kuume alkoi sahaamaan edestakaisin. Maanantai ja töihin paluu... Ei kai päivältä olisi mitään parempaa kannattanutkaan odottaa.
perjantai 6. heinäkuuta 2012
5.7 Inter -rastit: Suunnistajan mieli
Osa suunnistustapahtumaa on suunnistaa suunnistuspaikalle. Tänään se ei mennyt aivan putkeen. Kun olisi pitänyt suunnata Vaalimaan tielle niin päätin mennä Vainikkalan tielle. Ylimääräistä lenkkiä tuli noin 50 kilometriä, toivottavasti niin paljon ei tule radalla. Suunnistus järjestetiin viime viikonlopun Rinkelirastien maastossa, joka kuulemma maastona vastaa Jukola 2016 maastoja. Kovasta helteestä ja päivän rasituksista johtuen valitsin B1 -radan. Heti alusta alkaen oli huomattavissa, että tänään ei ole minun päivä. Heti lähdössä oli vaikeaa hahmottaa mihin päin pitää lähteä, onneksi kompassi on keksitty. Ensimmäiset rastit löytyivät helpolla, mutta keskivaiheilla iski tuttu vaiva. Rastiympyrään kyllä pääsen, mutta itse rastin ottaminen tuottaa vaikeuksia. En ymmärrä miten rasti pitäisi oikeaoppisesti ottaa. Jonkun selkeän kiintopisteen kauttako?
Pieni haparointi rasteilla aiheutti niin paljon turhautumista, että eräs viimeisistä rasteista jäi kokonaan väliin. Tuntuu siltä että minulla on suhteettomat vaatimukset itseäni kohtaan. Fakta on, että minulla on vasta neljäs suunnistuskausi meneillään (vai viides?), eikä kuntokaan ole paras mahdollinen. Silti vaadin itseltäni huippusuunnistajan suoritusta, rastit pitää löytyä heti ja pienikin hakeminen on pahasta. Kehityksen kannalta on hyvä, että vaatii itseltään paljon. Liian kovat vaatimukset aiheuttavat turhautumisia ja vievät suunnistuksesta nautinnon pois. Pitää pystyä olemanaan armollinen itseään kohtaan ja nauttia hetkestä.
Pieni haparointi rasteilla aiheutti niin paljon turhautumista, että eräs viimeisistä rasteista jäi kokonaan väliin. Tuntuu siltä että minulla on suhteettomat vaatimukset itseäni kohtaan. Fakta on, että minulla on vasta neljäs suunnistuskausi meneillään (vai viides?), eikä kuntokaan ole paras mahdollinen. Silti vaadin itseltäni huippusuunnistajan suoritusta, rastit pitää löytyä heti ja pienikin hakeminen on pahasta. Kehityksen kannalta on hyvä, että vaatii itseltään paljon. Liian kovat vaatimukset aiheuttavat turhautumisia ja vievät suunnistuksesta nautinnon pois. Pitää pystyä olemanaan armollinen itseään kohtaan ja nauttia hetkestä.
torstai 5. heinäkuuta 2012
Kuntorastiviikkon osakilpailut 2, 3 & 4
Uutisvuoksirastit 26.6
Ensimmäistä kertaa SK -Vuoksen kuntorasteilla ja samalla itäisin paikka, missä olen ikinä suunnistanut. Paikkana siis Ruokolahden erämaa ja ratalotto antoi tulokseksi A -radan, pituutta karvan verran päälle 6 kilometriä. Nyt oli luvassa tosi suunnistusta! Wau mikä maasto ja rata!!! Maasto oli kunnon kuusimetsää, pohjan ollessa pehmeää sammaleikkoa eli jalat tykkäsivät ja keuhkot huusivat armoa. Ratamestari oli leiponut muutamille rasteille oikein kunnon aivopähkinän. Onneksi ratamestarin arvoituksia oli selvittelemässä useampi suunnistaja, joten sain heiltä hieman apua. Suunnistus kulki yllättävän hyvin, vaikka osa rastiväleistä ei tarjonnut juurikaan kiintopisteitä. Eikö se ole sitä tosisuunnistusta? Päivän pakollinen pummi tuli tällä(kin) kertaa helpolla rastilla. Rastin ottamisen kannalta olisi kannattanut lähestyä rastia polkua pitkin, mutta päätin olla oikea suunnistaja ja mennä 'viivaa' pitkin. Pääsin aivan rastin viereen, mutta en huomannut sitä ja jouduin tekemään kunnon lenkin takaisin, sille polulle saakka. Polkua pitkin rasti olikin sitten helppo poimia. Olin käynnyt aivan rastin vierellä sitä huomaamatta. Loppu meni jälleen kerran hyvin vähenevää juoksuintoa vastaan taistellessa.
'Sinne päin' suunnistus ei ole toimiva ratkaisu, rastin ottamiseen pitää perehtyä tarkemmin. Valitettavasti näillä taidoilla tulee keskityttyä siihen, että pääsee rastinympyrän likelle ja rastin löytäminen onkin sitten onnen kauppaa.
Kaiken kaikkiaan oli hienoa suunnistusilta. Kiitokset SK -Vuokselle ja ratamestarille. Suunnistus on kiva harrastus.
Kullervorastit 27.6
Lähtökohdat suunnistukselle eivät olleet parhaat mahdolliset, takana työpäivä Helsingissä, lisää stressiä aiheutti se ehtisinkö ajoissa takaisin Etelä-Karjalaan ja rasteille. Autosuunnistus Porvoon moottoritietä ja 6 -tietä pitkin sujui mainiosti, nopea vaatteiden vaihto kotona ja kohti taisteluareenaa: Myllymäkeä. Päivä oli ollut sen verran rankka ja lounaskin oli jäänyt heikolle, joten oli järkevää juosta vain B -rata. Olisi ehkä kannattanut rauhoittua edes 5 minuuttia, ennen kuin lähdin metsään. Ajatuksen sinkoillessa edelleen menneessä työpäivässä 1. rastin pummaus oli totta. Helppo paikka, mutta kun ei niin ei. Loppu radasta menikin suhteellisen tyydyttävästi ja juoksukin tuntui maistuvan. Rata ei ollut aivan niin helppo kuin B -radat yleensä, siitä kiitokset Kullervolle! Kiva iltapuhde jälleen kerran.
Päivän opetus: Suunnistus on niin 'henkinen' laji, että ajatuksen on oltava koko ajan siinä mitä tekee, muuten tulee ISO PUMMI kylään.
Inter -rastit 28.6
Tour:n päätösosakilpailu oli Taipalsaaren Vehkataipaleella. Huhut kertoivat, että tässä maastossa ei olla suunnistettu ihan lähivuosina. Hyvä hyvä, en siis antanut liikaa tasoitusta muille. Pääkaupunkiseudulla tietyt alueet olivat tulleet jo varsin tutuiksi, joten on mukava suunnistaa täysin uusissa maastoissa. Ratoja oli tarjolla normaalia enemmän, A -rataa en jaksanut juosta, mutta onneksi oli tarjolla B1 -rata joka on normaalia beetä pidempi ja vaikeampi. Kartta kouraan ja kohti ensimmäistä rastia. Pohkeet huusivat lepoa ensi askeleista alkaen, mutta olin ankara ja käskytin itselleni vauhtia lisää. Reitti oli todella mukava, tarjoten vaihtelevaa maastoa ja pari varsin visaista rastipistettä. Vaikeimmat rastit selvitin hienosti, mutta kahdella helpommalla Mr. Pummi tuli taas kyläilemään. Ensimmäinen pummi tuli mäen päällä avokalliolla; luulin olevani toisessa kohtaa kuin todellisuudessa olin eli jonkun asteinen samaistamisvirhe iski. Tällaisia virheitä tulee taatusti tulevaisuudessa lisää. Toinen pummi oli täysin typerä. Pääsin mäelle jolla rasti sijaitsee, mutta sen sijaan että olisin mennyt hakemaan rastin mäen päältä valuin ihan liian alas. Seisoin suu auki katsellen metsää ja odottaen, että rastin nousisi esiin maan sisältä. Ei noussut, mutta toinen suunnistaja nousi mäkeä ylös => Kyytin ja rastille. Huolimatta viikon rasituksista jaksoin puristaa lopun vähintäänkin tyydyttävästi. Loppuun sain vielä kunnon kirin aikaiseksi. Saunan ja oluen jälkeen uni tuli silmään niin nopeasti, että nukahdin kesken Saksa - Italia pelin.
Kaiken kaikkiin kuntorastiviikko oli positiivinen kokemus. Sen vähän mitä muiden mielipiteitä kuulin niin kaikki olivat tyytyväisiä ja ilmeisesti jokaisessa tapahtumassa osanottajamäärät olivat normikuntsareita isommat. Kun kerran osalistujia oli normaalia enemmän, olisi ollut hauskaa jos jollekin päivälle olisi saatu Suunnistajan Kauppa paikalle. Iso kiitos järjestäneille seuroille, näitä lisää!
Pakko antaa tunnustusta Garminille. Sykemittarista oli hihna hajonnut ihan oman toheloinnin takia. Soitto Garminille ja seuraavana päivä posti toi upouuden hihnan hintaan 0€! Upeaa toimintaa!
Loppukaneettina totean että suunnistus on aivan sika kivaa!
Ensimmäistä kertaa SK -Vuoksen kuntorasteilla ja samalla itäisin paikka, missä olen ikinä suunnistanut. Paikkana siis Ruokolahden erämaa ja ratalotto antoi tulokseksi A -radan, pituutta karvan verran päälle 6 kilometriä. Nyt oli luvassa tosi suunnistusta! Wau mikä maasto ja rata!!! Maasto oli kunnon kuusimetsää, pohjan ollessa pehmeää sammaleikkoa eli jalat tykkäsivät ja keuhkot huusivat armoa. Ratamestari oli leiponut muutamille rasteille oikein kunnon aivopähkinän. Onneksi ratamestarin arvoituksia oli selvittelemässä useampi suunnistaja, joten sain heiltä hieman apua. Suunnistus kulki yllättävän hyvin, vaikka osa rastiväleistä ei tarjonnut juurikaan kiintopisteitä. Eikö se ole sitä tosisuunnistusta? Päivän pakollinen pummi tuli tällä(kin) kertaa helpolla rastilla. Rastin ottamisen kannalta olisi kannattanut lähestyä rastia polkua pitkin, mutta päätin olla oikea suunnistaja ja mennä 'viivaa' pitkin. Pääsin aivan rastin viereen, mutta en huomannut sitä ja jouduin tekemään kunnon lenkin takaisin, sille polulle saakka. Polkua pitkin rasti olikin sitten helppo poimia. Olin käynnyt aivan rastin vierellä sitä huomaamatta. Loppu meni jälleen kerran hyvin vähenevää juoksuintoa vastaan taistellessa.
'Sinne päin' suunnistus ei ole toimiva ratkaisu, rastin ottamiseen pitää perehtyä tarkemmin. Valitettavasti näillä taidoilla tulee keskityttyä siihen, että pääsee rastinympyrän likelle ja rastin löytäminen onkin sitten onnen kauppaa.
Kaiken kaikkiaan oli hienoa suunnistusilta. Kiitokset SK -Vuokselle ja ratamestarille. Suunnistus on kiva harrastus.
Kullervorastit 27.6
Lähtökohdat suunnistukselle eivät olleet parhaat mahdolliset, takana työpäivä Helsingissä, lisää stressiä aiheutti se ehtisinkö ajoissa takaisin Etelä-Karjalaan ja rasteille. Autosuunnistus Porvoon moottoritietä ja 6 -tietä pitkin sujui mainiosti, nopea vaatteiden vaihto kotona ja kohti taisteluareenaa: Myllymäkeä. Päivä oli ollut sen verran rankka ja lounaskin oli jäänyt heikolle, joten oli järkevää juosta vain B -rata. Olisi ehkä kannattanut rauhoittua edes 5 minuuttia, ennen kuin lähdin metsään. Ajatuksen sinkoillessa edelleen menneessä työpäivässä 1. rastin pummaus oli totta. Helppo paikka, mutta kun ei niin ei. Loppu radasta menikin suhteellisen tyydyttävästi ja juoksukin tuntui maistuvan. Rata ei ollut aivan niin helppo kuin B -radat yleensä, siitä kiitokset Kullervolle! Kiva iltapuhde jälleen kerran.
Päivän opetus: Suunnistus on niin 'henkinen' laji, että ajatuksen on oltava koko ajan siinä mitä tekee, muuten tulee ISO PUMMI kylään.
Inter -rastit 28.6
Tour:n päätösosakilpailu oli Taipalsaaren Vehkataipaleella. Huhut kertoivat, että tässä maastossa ei olla suunnistettu ihan lähivuosina. Hyvä hyvä, en siis antanut liikaa tasoitusta muille. Pääkaupunkiseudulla tietyt alueet olivat tulleet jo varsin tutuiksi, joten on mukava suunnistaa täysin uusissa maastoissa. Ratoja oli tarjolla normaalia enemmän, A -rataa en jaksanut juosta, mutta onneksi oli tarjolla B1 -rata joka on normaalia beetä pidempi ja vaikeampi. Kartta kouraan ja kohti ensimmäistä rastia. Pohkeet huusivat lepoa ensi askeleista alkaen, mutta olin ankara ja käskytin itselleni vauhtia lisää. Reitti oli todella mukava, tarjoten vaihtelevaa maastoa ja pari varsin visaista rastipistettä. Vaikeimmat rastit selvitin hienosti, mutta kahdella helpommalla Mr. Pummi tuli taas kyläilemään. Ensimmäinen pummi tuli mäen päällä avokalliolla; luulin olevani toisessa kohtaa kuin todellisuudessa olin eli jonkun asteinen samaistamisvirhe iski. Tällaisia virheitä tulee taatusti tulevaisuudessa lisää. Toinen pummi oli täysin typerä. Pääsin mäelle jolla rasti sijaitsee, mutta sen sijaan että olisin mennyt hakemaan rastin mäen päältä valuin ihan liian alas. Seisoin suu auki katsellen metsää ja odottaen, että rastin nousisi esiin maan sisältä. Ei noussut, mutta toinen suunnistaja nousi mäkeä ylös => Kyytin ja rastille. Huolimatta viikon rasituksista jaksoin puristaa lopun vähintäänkin tyydyttävästi. Loppuun sain vielä kunnon kirin aikaiseksi. Saunan ja oluen jälkeen uni tuli silmään niin nopeasti, että nukahdin kesken Saksa - Italia pelin.
Kaiken kaikkiin kuntorastiviikko oli positiivinen kokemus. Sen vähän mitä muiden mielipiteitä kuulin niin kaikki olivat tyytyväisiä ja ilmeisesti jokaisessa tapahtumassa osanottajamäärät olivat normikuntsareita isommat. Kun kerran osalistujia oli normaalia enemmän, olisi ollut hauskaa jos jollekin päivälle olisi saatu Suunnistajan Kauppa paikalle. Iso kiitos järjestäneille seuroille, näitä lisää!
Pakko antaa tunnustusta Garminille. Sykemittarista oli hihna hajonnut ihan oman toheloinnin takia. Soitto Garminille ja seuraavana päivä posti toi upouuden hihnan hintaan 0€! Upeaa toimintaa!
Loppukaneettina totean että suunnistus on aivan sika kivaa!
tiistai 26. kesäkuuta 2012
25.6 RaKaS -rastit Korkea-Aho
Suunnistaminen on helppoa; ei tarvitse kuin löytää kaikki rastit ja juosta tarpeeksi kovaa. Kuinkas tänään kävikään, se selviää pian.
Raja-Karjalaiset järjestivät ensimmäisen Etelä-Karjalan suunnistusviikon osakilpailun Korkea-Ahossa. Siis eihän tuo mikään suunnistusviikko ole, neljä kuntosuunnistusta putkeen, mutta kuitenkin. Harmaat pilvet povasivat sadetta, mutta hienot palkinnot suunnistusviikolta (polkupyörä, Viipurin risteily) olivat houkutelleet paikalle sankoinjoukoin suunnistajia. Tänään vuorossa oli A -rata, se vaikein ja kovin, haaste jonka vain tosisuunnistajat uskaltavat ottaa vastaan!
Rata oli helppo eikä sinänsä tarjonnut ihmeempiä haasteita, paitsi että pummasin lahjakkaasti jälleen kerran. Sehän ei ole toki radan syytä. Helpoin väli 4-5 oli matkassa vain 150 metria, notkon yli seuraavan mäen päälle. Oikea ratkaisu olisi runnoa suoraan viivaa pitkin. Minun toteutus oli tehdä kierto vasemmalle, jonka jälkeen takaisin, sitten pois päin rastista, takaisin, pyörimistä, kiroilua, takaisin ja kuin ihmeen kaupalla rastille. Tällä välillä sakkominuutteja tuli 9. Jaa-a, millä keinolla saisin totaalipummit pois? Mistä tämän kertainen pummi oikein johtui? Ehkä lähdin toteuttamaan liian hienoa suunnitelmaa kun olisi pitänyt turvautua suoraviivaiseen ratkaisuun. Ei kai noihin ole muuta lääkettä kuin analysoida suoritus ja hankkia lisää kokemusta. Uskon että kokemuksen ja rutiinin myötä virheet vähenevät. Onhan nyt menossa vasta 4. suunnistuskauteni ja mikä kauheinta; harrastus on aloitettu vasta keski-iällä joten annan reilusti tasoitusta ikänsä suunnistaneille. Loppu meni ihan ok, jossain kohtaa oli jopa hauskaa suunnistaa.
Juoksu oli suhteellisen hyvää tai ainakin parempaa kuin viimeksi. Normaali kuntoon on silti edelleen matkaa, mutta onneksi suunta on oikea. Sijoitus oli pettymys, mutta ilman megapummia se olisi ollut vähintään tyydyttävä. Tästä on hyvä jatkaa.
Raja-Karjalaiset järjestivät ensimmäisen Etelä-Karjalan suunnistusviikon osakilpailun Korkea-Ahossa. Siis eihän tuo mikään suunnistusviikko ole, neljä kuntosuunnistusta putkeen, mutta kuitenkin. Harmaat pilvet povasivat sadetta, mutta hienot palkinnot suunnistusviikolta (polkupyörä, Viipurin risteily) olivat houkutelleet paikalle sankoinjoukoin suunnistajia. Tänään vuorossa oli A -rata, se vaikein ja kovin, haaste jonka vain tosisuunnistajat uskaltavat ottaa vastaan!
Rata oli helppo eikä sinänsä tarjonnut ihmeempiä haasteita, paitsi että pummasin lahjakkaasti jälleen kerran. Sehän ei ole toki radan syytä. Helpoin väli 4-5 oli matkassa vain 150 metria, notkon yli seuraavan mäen päälle. Oikea ratkaisu olisi runnoa suoraan viivaa pitkin. Minun toteutus oli tehdä kierto vasemmalle, jonka jälkeen takaisin, sitten pois päin rastista, takaisin, pyörimistä, kiroilua, takaisin ja kuin ihmeen kaupalla rastille. Tällä välillä sakkominuutteja tuli 9. Jaa-a, millä keinolla saisin totaalipummit pois? Mistä tämän kertainen pummi oikein johtui? Ehkä lähdin toteuttamaan liian hienoa suunnitelmaa kun olisi pitänyt turvautua suoraviivaiseen ratkaisuun. Ei kai noihin ole muuta lääkettä kuin analysoida suoritus ja hankkia lisää kokemusta. Uskon että kokemuksen ja rutiinin myötä virheet vähenevät. Onhan nyt menossa vasta 4. suunnistuskauteni ja mikä kauheinta; harrastus on aloitettu vasta keski-iällä joten annan reilusti tasoitusta ikänsä suunnistaneille. Loppu meni ihan ok, jossain kohtaa oli jopa hauskaa suunnistaa.
Juoksu oli suhteellisen hyvää tai ainakin parempaa kuin viimeksi. Normaali kuntoon on silti edelleen matkaa, mutta onneksi suunta on oikea. Sijoitus oli pettymys, mutta ilman megapummia se olisi ollut vähintään tyydyttävä. Tästä on hyvä jatkaa.
maanantai 25. kesäkuuta 2012
21.6 Inter -rastit
Juhannusvalmistelut olivat torstaina iltapäivällä niin pitkällä, että oli aikaa miettiä mitä tekisi seuraavaksi. Tyhmä kysymys, suunnistamaan tietysti! Lappeen Riennon järjestämät Inter -rastit olivat tällä kertaa Iitiän kylässä, siellä jossain Lemillä päin. Ajatuksena oli ottaa rennosti jalkaa säästelleen ja juosta normaalia lyhyempi matka eli B -rata. Kartanmyyjä tosin yritti kaupitella A -rataa, mutta olin tällä kertaa järkkymätön päätöksessäni. Myyntiargumenttina oli juhannusjuomien määrän suhteuttaminen juostuihin kilometreihin.Ennen lähtöä joku päätti vielä kääntää puukkoa haavassani ja kyseli miten Jukola meni. Mutisin takaisin jotain epämääräistä kipeästä jalasta ja kirmasin kohti lähtöpaikkaa.
Rata oli helppo niin kuin B -radan pitääkin olla, paljon polkuja joihin pystyy tukeutumaan matkaa taivaltaessa. Alku meni rennosti letkassa juostessa välillä toisia ohitelleen ja välillä muut ohi päästäen. Rastit löytyivät helposti, ehkä liiankin helposti. Helppous ja hyvä olo kostautuivat välittömästi. Huolimaton vilkaisu karttaa kertoi, että suolle olisi mentävä. No ei olisi pitänyt, olisi pitänyt kurvata vasemmalta teitä pitkin. Valintani ei ollut mitenkään perusteltu, eikä siinä ollut järjen hiventäkään. Virheen havaittuani lähdin kartaamaan oikeaan, kun olisi pitänyt korjata kohti vasempaa. Näin päädyin todella kauas optimireitiltä ja takkiin tuli rumasti. Loput rastit löytyivät helposti ja tulos oli siedetettävä, se olisi ollut erinomainen ilman megapummia.
Jos joskus aion oppia ihan oikeasti suunnistamaan niin kartanluvun on oltava tarkempaa, reitit pitää pystyä analysoimaan juostessa => helpoilla osuuksilla vauhtia pois ja katse, sekä ajatus, karttaan. Kuullostaa helpolta, mutta suunnistuksen kiihkeys vie järjen äänen kauas kuulumattomiin. Toinen asia johon tulen keskittymään loppukaudella on rastinotto. Rastinympyrä löytyy tyydyttävällä tarkkuudella, mutta sitten meneekin jo pyörimiseksi. Jos ympyrä on 1cm kartalla, niin siitä tulee 100m maastossa ja se on paljon se. Rastinottamiseen kun saisi vielä jonkun ajatuksen miten se pitää tehdä. Pitäisikö kysyä viisaammilta? Äh en jaksa alkaa sosiaaliseksi, Siperia opettaa!
Rata oli helppo niin kuin B -radan pitääkin olla, paljon polkuja joihin pystyy tukeutumaan matkaa taivaltaessa. Alku meni rennosti letkassa juostessa välillä toisia ohitelleen ja välillä muut ohi päästäen. Rastit löytyivät helposti, ehkä liiankin helposti. Helppous ja hyvä olo kostautuivat välittömästi. Huolimaton vilkaisu karttaa kertoi, että suolle olisi mentävä. No ei olisi pitänyt, olisi pitänyt kurvata vasemmalta teitä pitkin. Valintani ei ollut mitenkään perusteltu, eikä siinä ollut järjen hiventäkään. Virheen havaittuani lähdin kartaamaan oikeaan, kun olisi pitänyt korjata kohti vasempaa. Näin päädyin todella kauas optimireitiltä ja takkiin tuli rumasti. Loput rastit löytyivät helposti ja tulos oli siedetettävä, se olisi ollut erinomainen ilman megapummia.
Jos joskus aion oppia ihan oikeasti suunnistamaan niin kartanluvun on oltava tarkempaa, reitit pitää pystyä analysoimaan juostessa => helpoilla osuuksilla vauhtia pois ja katse, sekä ajatus, karttaan. Kuullostaa helpolta, mutta suunnistuksen kiihkeys vie järjen äänen kauas kuulumattomiin. Toinen asia johon tulen keskittymään loppukaudella on rastinotto. Rastinympyrä löytyy tyydyttävällä tarkkuudella, mutta sitten meneekin jo pyörimiseksi. Jos ympyrä on 1cm kartalla, niin siitä tulee 100m maastossa ja se on paljon se. Rastinottamiseen kun saisi vielä jonkun ajatuksen miten se pitää tehdä. Pitäisikö kysyä viisaammilta? Äh en jaksa alkaa sosiaaliseksi, Siperia opettaa!
keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
20.6 Joutsenorastit: Mun Jukola
Pääsin sittenkin Jukolaan tänänkin vuonna! Aika ja paikka olivat hieman väärät, mutta mitäs pienistä. Joutsenorastit juostiin tällä(kin) kertaa entisissä Jukolan maisemissa, Kullervon starat sanailivat että muutama rasti oli samassa paikassa kuin Jukolassa silloin joskus.
Pienen tuumailun jälkeen reitiksi valikoitui A -rata eli noin 6 km. Maasto oli erittäin mielenkiintoista ja vaihtelevaa antaen samalla mukavasti haastetta eli siis varsin Jukolamaista. Taas tuli todistettu yksi urbaanimyytti vääräksi. Kunto kasvaa levossa. Ei kasva, ainakaan kolmen viikon levon aikana. Puuskutus ja pihinä oli ankaraa jo ensi askeleista alkaen. Jouduin ihan tosissaan käskyttämään itseäni että olisin jaksanut juosta. Jossain vaiheessa oli kuitenkin pakko antaa periksi, kävellä ensin ylämäet, sitten kävellä ryteiköt ja lopuksi kävellä ihan muuten vaan. Loppuun sain ihmeellisen energiaboostin ja tykittelin viimeiset kolme rasti juosten, sainpa vielä loppuun kunnon loppukirin.
Suunnistus oli suht hyvää, vaikka etäisyydet olivat hieman hakusessa. Se sentti kartalla on ihan oikeasti 100 metriä, eikä 15 metriä! Kolmannelle menin suunnitelmien vastaisesti mäen väärältä puolelta, koska käänsin vasemmalla liian aikaisin. Ei siinä sinänsä mitään, mutta virheen myötä rastin ottaminen oli hieman haasteellista. Hetken aikaa pyörin kalliolla ja yritin paikallistaa itseni, mutta sitkeä edestakaisin juoksun jälkeen löysin rastin. Nice! Väli 5-6 oli pitkä, eikä ensi silmäyksellä antanut järkeviä kiintopisteitä joita pitkin edetän. Taktiikaksi muodostui silmät kiinni ja sinne päin. Jälkeenpäin katsottuna vedin välin aivan optimi reittiä pitkin ja vieläpä silkalla tuurilla. Luottaako siis onneen jatkossakin? Tällä välillä Kullervon huippusuunnistaja pyyhälsi ohi, ei ollut mitään mahdollisuutta seurata perässä. On ne kovia!
Kehnosta kunnosta huolimatta varsin mukava suunnistus ja tuloskin oli ihan tyydyttävä. Itse arvioin että loukkaantumiset söivät ainakin 10 minuuttia vauhdista pois. Tästä on hyvä jatkaa kuntosuunnistuskautta. Ensi viikolla on tarjolla Etelä-Karjalan epävirallinen FIN5 eli jos osallistut kaikille neljälle alueen kuntosuunnistuksen voit voittaa pyörän tai jotain. Hienoa!
Pienen tuumailun jälkeen reitiksi valikoitui A -rata eli noin 6 km. Maasto oli erittäin mielenkiintoista ja vaihtelevaa antaen samalla mukavasti haastetta eli siis varsin Jukolamaista. Taas tuli todistettu yksi urbaanimyytti vääräksi. Kunto kasvaa levossa. Ei kasva, ainakaan kolmen viikon levon aikana. Puuskutus ja pihinä oli ankaraa jo ensi askeleista alkaen. Jouduin ihan tosissaan käskyttämään itseäni että olisin jaksanut juosta. Jossain vaiheessa oli kuitenkin pakko antaa periksi, kävellä ensin ylämäet, sitten kävellä ryteiköt ja lopuksi kävellä ihan muuten vaan. Loppuun sain ihmeellisen energiaboostin ja tykittelin viimeiset kolme rasti juosten, sainpa vielä loppuun kunnon loppukirin.
Suunnistus oli suht hyvää, vaikka etäisyydet olivat hieman hakusessa. Se sentti kartalla on ihan oikeasti 100 metriä, eikä 15 metriä! Kolmannelle menin suunnitelmien vastaisesti mäen väärältä puolelta, koska käänsin vasemmalla liian aikaisin. Ei siinä sinänsä mitään, mutta virheen myötä rastin ottaminen oli hieman haasteellista. Hetken aikaa pyörin kalliolla ja yritin paikallistaa itseni, mutta sitkeä edestakaisin juoksun jälkeen löysin rastin. Nice! Väli 5-6 oli pitkä, eikä ensi silmäyksellä antanut järkeviä kiintopisteitä joita pitkin edetän. Taktiikaksi muodostui silmät kiinni ja sinne päin. Jälkeenpäin katsottuna vedin välin aivan optimi reittiä pitkin ja vieläpä silkalla tuurilla. Luottaako siis onneen jatkossakin? Tällä välillä Kullervon huippusuunnistaja pyyhälsi ohi, ei ollut mitään mahdollisuutta seurata perässä. On ne kovia!
Kehnosta kunnosta huolimatta varsin mukava suunnistus ja tuloskin oli ihan tyydyttävä. Itse arvioin että loukkaantumiset söivät ainakin 10 minuuttia vauhdista pois. Tästä on hyvä jatkaa kuntosuunnistuskautta. Ensi viikolla on tarjolla Etelä-Karjalan epävirallinen FIN5 eli jos osallistut kaikille neljälle alueen kuntosuunnistuksen voit voittaa pyörän tai jotain. Hienoa!
maanantai 18. kesäkuuta 2012
Minä ja Thierry
“En tiedä mitään muuta niin masentavaa kuin Danny show tiellä Kälviän”
- Freukkarit -
Minä tiedän ja se on Jukolan seuraaminen kohtisohvalta.
Kesän kohokohta, Jukolan viesti, on jälleen kerran juostu. Itselleni viesti oli tänän vuonna erityisen rankka, koska osallistuin jokaiselle osuudelle. Valmistelut suoritin pieteetillä. Juomarasti ja samalla myös mallasrasti oli sohvalla käden ulottuvilla. Veden ja urheilujuoman sijasta valikoimaan kuuluivat olut ja punaviini. Malbec -rypäle tuntuisi soveltuvan erinomaisesti suunnistuksen seuraamiseen, suosittelen! Telttaa en jaksanut virittää pihalle, mutta juhlan kunniaksi heitin kirkuvan punaisen makuupussin tuulettumaan pyykkitelineelle. Proteiinit imeskelin Kabanossista. Kolmannen osuuden alkaessa kaivoin esiin otsalampun ja yritin tuijottaa se päässä televisiota => En suosittele, televisio heijastaa valon takaisin pahemmin kuin peitteinen maasto. Onneksi ei ole seinänaapureita, koska meteli oli suuri kun Halden:n 4. osuuden viestinviejä pummasi lahjakkaasti. Hyvä Suomi! Vielä kun saataisiin Kaakkois-Suomen ylpeys Vehkalahden Veikot kärkikamppailuun mukaan ja sieltähän ne pönkivät kohti kärkeä.- Freukkarit -
Minä tiedän ja se on Jukolan seuraaminen kohtisohvalta.
Kyllä oli yhtä tuskaa seurata viesti kotoa käsin. Niin paljon mieluummin olisin ollut vaihtopuomilla tärisemässä. Jussi Eskolan selostuksia ja Pekka Nikulainen kommentointia oli tosin ilo kuunnella.
Etelä-Karjalaisista suunnistusvaltikkaa Jukola tulosten perusteella heiluttaa SK Vuoksi.
114. SK Vuoksi
130. Lappeen Riento
175. Joutsenon Kullervo
358. Luumäen Rasti
375: Raja-Karjalan Suunnistajat
Legendaarinen Inkeroisten Terho joutui valitettavasti keskeyttämään. Suunnistuksellinen esikuva, Forman Pauli, veti oman osuutensa hienosti. Oma seura OK77 oli sijalla 129 ja piesten näin Lappeen Riennon.Go OK77!. Kiitos OK:lle kun oikein henkilökohtaisesti lähestyitte ja kysyitte mahdollisuuttani osallistua! Ensi vuonna sitten ja ihan varmasti!
Miten tästä eteenpäin? Suunnistuskausi jää väistämättä vajaaksi, siellä on Jukolan mentävä aukko. Jalka kesti eilen varovaista lenkkeily älyttömässä vesisateessa, ennen Juhannusta voisin yrittää varovaisesti osallistua kuntorasteille. Se on selvää, että loppukaudeksi on saatava yksi kilpailu alle. Vaihtoehtoina: Riennon Rinkelirastit, RaKaS:n SM pitkät ja Inkeroisten Terho yö-skabat. Niin ja onhan siellä vielä Raatojuoksu syksyllä. Pitänee katsoa miten kilpailut ajoittuvat muihin kesäaktivitteeteihin nähden.
Makasikohan myös Thierry G kotisohvalla brenkkua juoden. Thierryhän on vähän niin kuin minun kaveri, koska me molemmat suunnistamme ja molemmilta jäi Jukola väliin. Thierry, tuutko mun facebook kaveriksi? Ainiin, en ole itsekään facebookissa...
Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ja lenkkipolulle!
Etelä-Karjalaisista suunnistusvaltikkaa Jukola tulosten perusteella heiluttaa SK Vuoksi.
114. SK Vuoksi
130. Lappeen Riento
175. Joutsenon Kullervo
358. Luumäen Rasti
375: Raja-Karjalan Suunnistajat
Legendaarinen Inkeroisten Terho joutui valitettavasti keskeyttämään. Suunnistuksellinen esikuva, Forman Pauli, veti oman osuutensa hienosti. Oma seura OK77 oli sijalla 129 ja piesten näin Lappeen Riennon.Go OK77!. Kiitos OK:lle kun oikein henkilökohtaisesti lähestyitte ja kysyitte mahdollisuuttani osallistua! Ensi vuonna sitten ja ihan varmasti!
Miten tästä eteenpäin? Suunnistuskausi jää väistämättä vajaaksi, siellä on Jukolan mentävä aukko. Jalka kesti eilen varovaista lenkkeily älyttömässä vesisateessa, ennen Juhannusta voisin yrittää varovaisesti osallistua kuntorasteille. Se on selvää, että loppukaudeksi on saatava yksi kilpailu alle. Vaihtoehtoina: Riennon Rinkelirastit, RaKaS:n SM pitkät ja Inkeroisten Terho yö-skabat. Niin ja onhan siellä vielä Raatojuoksu syksyllä. Pitänee katsoa miten kilpailut ajoittuvat muihin kesäaktivitteeteihin nähden.
Makasikohan myös Thierry G kotisohvalla brenkkua juoden. Thierryhän on vähän niin kuin minun kaveri, koska me molemmat suunnistamme ja molemmilta jäi Jukola väliin. Thierry, tuutko mun facebook kaveriksi? Ainiin, en ole itsekään facebookissa...
Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ja lenkkipolulle!
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Kesä on peruttu!
Hienosti menee! Viime viikolla vihoitteli akillesjänne, jonka takia oli pakko pitää suunnistuksesta taukoa. Eipä hätää levossa kunto kohenee. Viikonloppuna jalka alkoi olemaan sellaisessa kunnossa, että harjoittelun voisi taas aloittaa. Maastopyöräily on kiva laji, kunhan pysyy pystyssä. Minä en pysynyt pystyssä. Polulta kivikkoon ja nurin, sillä seurauksella että kaksi varvasta murtui. Lääkäri uhkaili että Jukolan voisin unohtaa. Uskoisiko, tajuaakohan se suunnistuksesta mitään? Tarvitseeko sen tajuta suunnistuksesta mitään? Tuskin edes pystyn seuraamaan Jukolaan, sen verran kyrsii! Kesä on piloilla, pitäisikö alkaa ryyppäämään. Kaik on mänt....
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Joutsenorastit 30.5
Keskiviikkona harmaat pilvet makasivat Lappeenrannan yllä sadetta povaten, mutta suunnistaja ei sateesta välitä joten ei kun metsään. Joutsenorastien suorituspaikka löytyi tällä kertaa Myllymäestä viime viikonlopun Rajarastien maisemista. Kilpailun rastipisteet olivat vielä kuntosuunnistajien riemuksi maastossa. Reitiksi valikoitui se pisin eli A -rata. Kyynel oli tulla silmään rataa eteenpäin tarpoessa; tämä on ehdottomasti paras kuntosuunnistusrata jonka olen ikinä suunnistanut! Mukavasti vaihtelevaa maastoa, hyvin juostavasta metsästä hakkuuaukkoihin. Korkeuseroja löytyi sopivasti ja rastipisteet olivat välillä sopivasti piilossa.
Suunnistus kulki varsin mallikkaasti, suurimmalle osaa rasteista juoksin (siis kävelin) suoraan. Kakkoselle mentäessä päätin kiertää mäen korkeuskäyriä pitkin, jossain vaiheessa huomasin muiden kirmaavan kakkoselle eri reittiä pitkin. Tämä reitinvalinta pitäisi tarkistaa maalissa. Ihan ok oma valinta oli, mutta 'kas kummaa' en ollut huomannut kartalla olevaa polkua, joka olisi tullut suoraan mäen yli. Tuntuu siltä etten pysty imemään kartalta kaikkea tarpeellista informaatiota kerta vilkaisulla. Jotenkin pitäisi pystyä suunnittelemaan paremmin seuravaa reittiä jo ennen rastille tuloa tai sitten ottaa ihan reilu tuumaustauko leimauksen jälkeen. Niin tai näin, niin virhe ei ollut iso.
Seuraavat rastit sujuivat suunnistuksesta nauttien ja muiden suunnistajien vauhtia ihmetellessä. Miten ne pystyvät juoksemaan noin kovaa! Loppupään rastilla (olisko ollut 12 tai 11) tuli sitten päivän ensimmäinen ja ainoa pummi. Matkaa seuraavalle rastille olisi ainoastaan noin 200 metria ja oikealla kulkisi polku, joka veisi liki rastiympyrään saakka. Jostain syystä lähdin vasemmalle ja polku jäi hyödyntämättä. Hetken pyörimisen jälkeen paikallistin itseni ja suuntasin kohti rastia. Lyhyet välitkin on näemmä pakko lukea tarkasti, 'sinne päin' -suunnistus vie vain kohti pummaamista tai pahimmillaan eksymistä. Lyhyellä tiepätkällä sain toisen suunnistajan mittamaan juoksuvauhtini tason. Vedin itse tien paremalla vauhdilla sykkeiden ollessa maltilliset. Siinä missä minä jäin rastille ihmettelemään seuraavaa reittiä niin se toinen suunnistaja tiesi heti mihin mennä. Ikinä en enää häntä kiinni saannut. Siinä missä itse keskityn täysin sen hetkiseen reittiin niin muut lukevat jo seuraavaa rastiväliä. Siinä uusi kehittämiskohde. Toisaalta on hyyä pitää mielessä, että minulla on menossa vasta neljäs kausi kun se toinen suunnistaja on saattanut harrastaa lajia jo 20 vuotta. Reality check kannattaa suorittaa aika ajoin, varsinkin kun alkaa vaatimaan itseltään liikoja.
Kaiken kaikkiaan suunnitusksesta jäi todella hyvä mieli, ehdottomasti kauden parasta tähän mennessä. Juoksuvauhti on edelleen hidasta, mutta kehitystä on selvästi havaittavissa. Nastarit alkavat olemaan jo aika lopussa, mistä siis uudet? Espoossa asuessa en osannut arvostaa sitä että erikoisliikkeet olivat lyhyen matkan päässä. Nyt kyllä kelpaisi jos Koskimiestä saisi nastareita, vaan ei auta Helsinkiin on suunnattava.
Kyllä suunnistus on mukavaa!
Suunnistus kulki varsin mallikkaasti, suurimmalle osaa rasteista juoksin (siis kävelin) suoraan. Kakkoselle mentäessä päätin kiertää mäen korkeuskäyriä pitkin, jossain vaiheessa huomasin muiden kirmaavan kakkoselle eri reittiä pitkin. Tämä reitinvalinta pitäisi tarkistaa maalissa. Ihan ok oma valinta oli, mutta 'kas kummaa' en ollut huomannut kartalla olevaa polkua, joka olisi tullut suoraan mäen yli. Tuntuu siltä etten pysty imemään kartalta kaikkea tarpeellista informaatiota kerta vilkaisulla. Jotenkin pitäisi pystyä suunnittelemaan paremmin seuravaa reittiä jo ennen rastille tuloa tai sitten ottaa ihan reilu tuumaustauko leimauksen jälkeen. Niin tai näin, niin virhe ei ollut iso.
Seuraavat rastit sujuivat suunnistuksesta nauttien ja muiden suunnistajien vauhtia ihmetellessä. Miten ne pystyvät juoksemaan noin kovaa! Loppupään rastilla (olisko ollut 12 tai 11) tuli sitten päivän ensimmäinen ja ainoa pummi. Matkaa seuraavalle rastille olisi ainoastaan noin 200 metria ja oikealla kulkisi polku, joka veisi liki rastiympyrään saakka. Jostain syystä lähdin vasemmalle ja polku jäi hyödyntämättä. Hetken pyörimisen jälkeen paikallistin itseni ja suuntasin kohti rastia. Lyhyet välitkin on näemmä pakko lukea tarkasti, 'sinne päin' -suunnistus vie vain kohti pummaamista tai pahimmillaan eksymistä. Lyhyellä tiepätkällä sain toisen suunnistajan mittamaan juoksuvauhtini tason. Vedin itse tien paremalla vauhdilla sykkeiden ollessa maltilliset. Siinä missä minä jäin rastille ihmettelemään seuraavaa reittiä niin se toinen suunnistaja tiesi heti mihin mennä. Ikinä en enää häntä kiinni saannut. Siinä missä itse keskityn täysin sen hetkiseen reittiin niin muut lukevat jo seuraavaa rastiväliä. Siinä uusi kehittämiskohde. Toisaalta on hyyä pitää mielessä, että minulla on menossa vasta neljäs kausi kun se toinen suunnistaja on saattanut harrastaa lajia jo 20 vuotta. Reality check kannattaa suorittaa aika ajoin, varsinkin kun alkaa vaatimaan itseltään liikoja.
Kaiken kaikkiaan suunnitusksesta jäi todella hyvä mieli, ehdottomasti kauden parasta tähän mennessä. Juoksuvauhti on edelleen hidasta, mutta kehitystä on selvästi havaittavissa. Nastarit alkavat olemaan jo aika lopussa, mistä siis uudet? Espoossa asuessa en osannut arvostaa sitä että erikoisliikkeet olivat lyhyen matkan päässä. Nyt kyllä kelpaisi jos Koskimiestä saisi nastareita, vaan ei auta Helsinkiin on suunnattava.
Kyllä suunnistus on mukavaa!
maanantai 28. toukokuuta 2012
RaKaS -rastit 28.5: Samaistamisvirhe!
Maanantain iltapuhteena oli vuorossa Raja-Karjalan Suunnistajien maanantairastit Vehkataipaleella täsmälleen samassa osoitteessa kuin viikko sitten, tosin reitit kulkivat tien toisella puolellla. Jengiä oli jälleen kerran paikalla kiittettävästi, armeijatyyppejä oli roudattu paikalle bussilastillinen. Lievästä sairastelusta johtuen reitiksi valikoitui B -rata normaalin A -radan sijaan. Hiukan jänskätti miten fysiikka pelaa, mutta huoli oli aivan turha. Juoksu tuntui ensimmäistä kertaa tänä suvena kevyeltä, metsässäkin pystyin pitämään vauhtia.
Alun pienoisesta haparoinnista huolimatta rastit löytyi helposti, niin kuin yleensä B -radalla pitääkin löytyä. Illan teemana oli senttimetrit. Oikeastaan koskaan en ole tarkemmin ajatellut kuinka pitkä matka on. Yleensä matka on liian pitkä ;-) Tänään arvioin soveltuvin osin kuinka pitkä matka rastiympyrään on kiintopisteestä tyyliin: tienristeyksestä noin 2cm tietä pitkin ja sitten metsään. Sitten vain miettimään koska 200m on juostu. Toimii! Täytyy ottaa tuo taikakeino suunnistajan työkalupakkiin mukaan seuraavillakin kerroilla. Fiilis oli niin loistava, että mieleen alkoi hiipimään yltiöpäisiä ajatuksia: "Mä olen ykkönen tällä radalla", "Olisin varmasti voittanut Rajarastit", "Lundanes jäisi mulle tänään". Rangaistus tuli heti perään. Edessä oli helppo legi 8 -rastille, huolimaton vilkaisu karttaan ja eikun metsään. Huolimattoman kartanluvun seurauksena kuvittelin olevani aivan muaalla kuin todellisuudessa olin, samaistamisvirhe oli tosiasia. On se ihmeellistä miten mieli vääntää maaston pakolla kartttaan sopivaksi, jossain vaiheessa alitajunta lähetti hälytyssignaaleja mutta päätin olla uskomatta niihin. Pummi oli paha, tuloksista katsottuna luokkaa 6-7 minuuttia. Ilman pummia sijoitus olisi ollut kympin joukossa. Tuli nähtyä hieno autonraato metsässä, joka olisi jäänyt näkemättä ilman pummia.Opetus: Nöyrää suunnistusta loppuun saakka, karttaa lukien. Ja ei, en minä niitä Rajarasteja olisi voittanut, enkä olisi ikinä ollut tämän päivän radan ykkönen. Lundanesin olisin kyllä päihittänyt.
Suunnistus on kiva laji :-)
Alun pienoisesta haparoinnista huolimatta rastit löytyi helposti, niin kuin yleensä B -radalla pitääkin löytyä. Illan teemana oli senttimetrit. Oikeastaan koskaan en ole tarkemmin ajatellut kuinka pitkä matka on. Yleensä matka on liian pitkä ;-) Tänään arvioin soveltuvin osin kuinka pitkä matka rastiympyrään on kiintopisteestä tyyliin: tienristeyksestä noin 2cm tietä pitkin ja sitten metsään. Sitten vain miettimään koska 200m on juostu. Toimii! Täytyy ottaa tuo taikakeino suunnistajan työkalupakkiin mukaan seuraavillakin kerroilla. Fiilis oli niin loistava, että mieleen alkoi hiipimään yltiöpäisiä ajatuksia: "Mä olen ykkönen tällä radalla", "Olisin varmasti voittanut Rajarastit", "Lundanes jäisi mulle tänään". Rangaistus tuli heti perään. Edessä oli helppo legi 8 -rastille, huolimaton vilkaisu karttaan ja eikun metsään. Huolimattoman kartanluvun seurauksena kuvittelin olevani aivan muaalla kuin todellisuudessa olin, samaistamisvirhe oli tosiasia. On se ihmeellistä miten mieli vääntää maaston pakolla kartttaan sopivaksi, jossain vaiheessa alitajunta lähetti hälytyssignaaleja mutta päätin olla uskomatta niihin. Pummi oli paha, tuloksista katsottuna luokkaa 6-7 minuuttia. Ilman pummia sijoitus olisi ollut kympin joukossa. Tuli nähtyä hieno autonraato metsässä, joka olisi jäänyt näkemättä ilman pummia.Opetus: Nöyrää suunnistusta loppuun saakka, karttaa lukien. Ja ei, en minä niitä Rajarasteja olisi voittanut, enkä olisi ikinä ollut tämän päivän radan ykkönen. Lundanesin olisin kyllä päihittänyt.
Suunnistus on kiva laji :-)
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Rajarastit: No show
Niinhän siinä kävi, että Rajarastit olivat kisailtu minun osalta jo perjantaina. Joskus elämässä muut asiat ajavat jopa suunnistuksen edelle, niin kävi nyt. Tiestysti se harmitti, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Sunnuntaina olisin nippa nappa ehtinyt Rajarastien kuntosuunnistukseen, mutta jos en saa koko kakkua niin en halua murujakaan. Päivän kuntoiluksi sai kelvata maastopyöräily Joutsenon upeissa maisemissa. Ei huono valinta ollenkaan!
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Joutsenorastit 23.5: Kenraaliharjoitus
Keskiviikkoillan suunnistuksessa olo oli kuin olisin ollut kännissä eli asiat tuntuivat luistavan. Sää oli mitä mainioin ja rata oli huikaisevan mukava, suuret kiitokset ratamestarille! Kuivaa kangasmetsää, jossa juoksu oli helppoa ja näkyvyys hyvä. Tietysti kriittinen suunistaja voisi valittaa, että rata oli liian helppo eikä tarjonnut tarpeeksi haasteita. Ehkä niin, mutta tämä oli todellista hyvän olon suunnistusta ja sehän on (minulle) liikunnan pohjimmainen tarkoitus. Kolme rastia tuotti hieman päänvaivaa ja yhdeltä rastilta lähdin 45 astetta väärään suuntaan. No mitäs pienistä. Rastille numero 11 mennessä ihmettelin: "Miksi toi yksi tyyppi tonne menee kun me kaikki muut menemme tänne". Niinpä, enemmistö ei ole aina oikeassa. Miksi mennä ylös jyrkkää rinnettä jos se on kohta tultava alas. Se 'yksi tyyppi' vältti turhan kapuamisen. Hyvää oppia tämäkin. Toisaalta se 'yksi tyyppi' huuteli myöhemmin, että 11 oli väärässä paikassa, taisin löytää sen puhtaalla tuurilla ;-)
Fakta on että kunto on tällä hetkellä huono ja painoa on aivan liikaa. Siihen on onneksi vain yksi lääke: lisää juoksua :-) Mikäs siinä koska lenkille lähtö ei ole mitenkään vastemielistä. Pitää ottaa harjoitusohjelmaan lisää pitkiä matalansykkeen lenkkejä. Syssyllä sitten tärähtää! Mahtaisiko jostain löytää paikallisen huippusuunnistajan, joka opettaisi miten oikeasti suunnistetaan?
Viikonloppuna on edessä elämäni ensimmäiset suunnistuskilpailut. Jukola -taktiikalla liikenteeseen: kaikki rastit on löydyttävä, ajasta ei niin väliä. Jumbosijan välttäminen olisi positiivinen yllätys, mutta luulen ettei niin tule tapahtumaan. Jotenkin on sellainen kutina, että luvassa on paljon korkeuseroja. Kunhan vain liika jännitys ei pilaisi koko suoritusta.
Fakta on että kunto on tällä hetkellä huono ja painoa on aivan liikaa. Siihen on onneksi vain yksi lääke: lisää juoksua :-) Mikäs siinä koska lenkille lähtö ei ole mitenkään vastemielistä. Pitää ottaa harjoitusohjelmaan lisää pitkiä matalansykkeen lenkkejä. Syssyllä sitten tärähtää! Mahtaisiko jostain löytää paikallisen huippusuunnistajan, joka opettaisi miten oikeasti suunnistetaan?
Viikonloppuna on edessä elämäni ensimmäiset suunnistuskilpailut. Jukola -taktiikalla liikenteeseen: kaikki rastit on löydyttävä, ajasta ei niin väliä. Jumbosijan välttäminen olisi positiivinen yllätys, mutta luulen ettei niin tule tapahtumaan. Jotenkin on sellainen kutina, että luvassa on paljon korkeuseroja. Kunhan vain liika jännitys ei pilaisi koko suoritusta.
tiistai 22. toukokuuta 2012
RaKas -rastit 21.5
Päätin jo etukäteen, että jos tänään suunnistus sujuu niin osallistun ensi viikonloppuna elämäni ensimmäiseen suunnistuskilpailuun. Jukolaa tosin en laske suunnistuskilpailuksi, se on hauskanpitoa. Ei kulkenut tänään. Sää oli mitä mainioin ja jengiä oli paikalla runsaasti Taipalsaasen ihan kivoissa maisemissa. Kuten tavallista tein lupauksen itselleni, että tänään suunnistetaan rauhassa karttaa lukien, muista suunnistajista välittämättä ja otan kompassilla suunnan joka rastilta. Yksikään lupaus ei pitänyt.
Jo ensimmäinen (helppo!) rasti tuotti hankaluuksia, no se menee jännityksen piikkiin. Mikä siinä on, että pitää spännata niin paljon kuntosuunnituksissa? Pikku hiljaa suunnistus alkoi kulkemaan, juoksu ei, kunnes otin 6. rastin huolimattomasti. Pyörin rastiympyrässä löytämättä rastia ja kuten aina rasti löytyi viimein selän takaa. Seiskalle mennessä pyrin ottamaan varman päälle käyttäen tietä hyväksi, vaikka metsän kautta olisi ollut niin paljon lyhyempi matka => Takkiin tuli ja rankasti. Mummot ja lapset painoivat ohitseni tässä vaiheessa.
Edessä oli ainoa pidempi osuus, jonka päätin mennä polkuja pitkin hieman pidempää reittiä. Seuraksena oli klassinen ihmettely: "Miksi noi kaikki muut tonne menee, eiks tää reitti ole paljon parempi?". Enemmistö ei voi olla väärässä! Reittinvalintani olisi ollut varmaan ihan ok, jos reitille ei olisi sattunut aivan mielettömän leveitä ojia. V -käyrä oli suhteellisen korkealla, mutta onneksi 8. rasti tulisi olemaan helppo. Pian sain yhden selän kiinni, joka saman tien ampaisi polulta suolle. Ajattelin suoda itselleni hieman helpotusta ja antaa 'selän' hakea rastin puolestani. Hieman kyllä ihmettelin, että mennäänpä pitkälle ja vielä enemmän ihmettelin kun olimme 9 -rastilla 8 -rastin sijaan. Pitäisikö tuosta muka ottaa opiksi? Ehkä, mutta muistaako tai jaksaako sitä seuraavalla kerralla? Peesaaminen kannattaa!
Loppu oli helppoa läpsyttelyä ja juoksukin tuntui maistuvan. Jostain syystä paska suunnistus ei jaksanut edes harmittaa, tulihan nyt ainakin kuntoiltua 8km edestä. Jos vain seuraavat asiat malttaisi pitää mielessä:
Loppukaneettina totean että suunnistus on paska laji, mutta keskiviikkona sitten uudestaan.
Jo ensimmäinen (helppo!) rasti tuotti hankaluuksia, no se menee jännityksen piikkiin. Mikä siinä on, että pitää spännata niin paljon kuntosuunnituksissa? Pikku hiljaa suunnistus alkoi kulkemaan, juoksu ei, kunnes otin 6. rastin huolimattomasti. Pyörin rastiympyrässä löytämättä rastia ja kuten aina rasti löytyi viimein selän takaa. Seiskalle mennessä pyrin ottamaan varman päälle käyttäen tietä hyväksi, vaikka metsän kautta olisi ollut niin paljon lyhyempi matka => Takkiin tuli ja rankasti. Mummot ja lapset painoivat ohitseni tässä vaiheessa.
Edessä oli ainoa pidempi osuus, jonka päätin mennä polkuja pitkin hieman pidempää reittiä. Seuraksena oli klassinen ihmettely: "Miksi noi kaikki muut tonne menee, eiks tää reitti ole paljon parempi?". Enemmistö ei voi olla väärässä! Reittinvalintani olisi ollut varmaan ihan ok, jos reitille ei olisi sattunut aivan mielettömän leveitä ojia. V -käyrä oli suhteellisen korkealla, mutta onneksi 8. rasti tulisi olemaan helppo. Pian sain yhden selän kiinni, joka saman tien ampaisi polulta suolle. Ajattelin suoda itselleni hieman helpotusta ja antaa 'selän' hakea rastin puolestani. Hieman kyllä ihmettelin, että mennäänpä pitkälle ja vielä enemmän ihmettelin kun olimme 9 -rastilla 8 -rastin sijaan. Pitäisikö tuosta muka ottaa opiksi? Ehkä, mutta muistaako tai jaksaako sitä seuraavalla kerralla? Peesaaminen kannattaa!
Loppu oli helppoa läpsyttelyä ja juoksukin tuntui maistuvan. Jostain syystä paska suunnistus ei jaksanut edes harmittaa, tulihan nyt ainakin kuntoiltua 8km edestä. Jos vain seuraavat asiat malttaisi pitää mielessä:
- Pelataan sitä omaa peliä! Ei mennä muiden perässä, se huippusuunnistajalta näyttävä voi olla ihan kädetön suunnistamaan.
- Kompassilla aina suunta rastilta lähdettäessä. Minun juoksuvauhdilla se yksi ja sama jos suunnanottoon menee se 30 sekuntia.
- Luetaan sitä karttaa todella tarkasti rastiympyrässä ja sitä lähestyttäessä, eikä luoteta tuuriin.
Loppukaneettina totean että suunnistus on paska laji, mutta keskiviikkona sitten uudestaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)